Doomipeikko ja maailmanloppu… tai siis Muumipeikko ja pyrstötähti on kevyesti päivitetty/sensuroitu versio vuoden 1992 animeklassikosta. Uudesta restauroinnista on pyyhitty pois viinilaseja, piippuja ja ties mitä kaikkea nykypäivän pikkulapsia traumatisoivaa. Samalla suomiäänet ja elokuvassa kuultavat kappaleet on päivitetty nykyaikaan.
Muumilaakson hiljaiselon rikkoo nihilistinen maailmanlopun filosofi Piisamirotta, joka saapuu muumien taloon julistamaan lopun aikoja. Tuomionpasuunan mielestä jättimäinen komeetta uhkaa koko maapalloa. Siispä Muumipeikko, Nipsu ja Pikku Myy suuntaavat kohti kaukaisella vuorenhuipulla sijaitsevaa tähtitornia ottamaan selvää, puhuuko tuomion airut totta. Matkallaan he tutustuvat Nuuskamuikkuseen, Niiskuneitiin, Niiskuun ja muutamaan muuhun tuttuun hahmoon.
Melko synkkiäkin filosofisia teemoja käsittelevä elokuva ei ole helpoimmasta päästä – etenkään nykyajassa, kun jokainen on valmis loukkaantumaan pienimmästäkin asiasta. Se taisikin itse asiassa traumatisoida erään lehdistönäytöksessä elokuvaa katselleen eloisan pikkutytön peruuttamattomasti.
Elokuvan loppu on nimittäin kuin suoraan Dante Alighierin Inferno-kirjassaan kuvailemasta keskiaikaisesta helvetistä räiskyvän punaisine taivaineen ja mustine hahmoineen. Pitkin poikin salia seilannut tyttö joutui kapuamaan äitinsä syliin elokuvan lopussa, kun pyrstötähti oli päättämässä kaiken elämän Muumilaaksossa. Nietzscheltä irtoaisi luultavasti melko naseva anekdootti tapahtuneesta.
Upean näköinen muumileffa eroaa nykytarjonnassa edukseen. Käsityönä tehty animaatiojälki on komean näköistä. Näitä vanhoja anime-elokuvia on itse asiassa jopa ikävä. Taidettahan nämä ovat.
Niko Ikonen