Ohjaaja Robert Eggers haaveili Nosferatun kuvaamisesta liki vuosikymmenen ajan. Vuoden 1922 alkuperäinen elokuva oli tehnyt mieheen vaikutuksen jo nuorena, ja Eggersin oli tarkoitus tehdä oma versio ensiohjauksensa The Witchin jälkeen. Miekkonen päätti kuitenkin kerryttää lisää kokemusta ennen kuin lähtisi yrittämään Nosferatun tekemistä.
Eggersillä on nyt The Lighthousen ja The Northmanin jälkeen tarpeeksi kokemusta, ja Nosferatu onkin helposti ohjaajan paras elokuva. Kyseessä on täydellinen uudelleenfilmatisointi ja upea taideteos.
Elokuva seuraa alkuperäisen elokuvan – joka itsessään oli epävirallinen tulkinta Draculasta – juonta uskollisesti. Nicholas Houltin esittämä kiinteistönvälittäjä Thomas Hutter lähetetään solmimaan sopimusta uudesta linnasta Kreivi Orlokin (Bill Skarsgård) kanssa, mutta salaperäisellä kreivillä on psyykkinen yhteys Thomasin vaimoon Elleniin (Lily-Rose Depp).
Eggersin elokuva on suorastaan hypnoottinen. Nosferatun jokainen kohtaus hipoo täydellisyyttä ja kokonaisuus on visuaalisesti lumoava. Elokuvan viimeinen kohtaus on erityisen pysäyttävä ja mieleenpainuva.
Skarsgård muistetaan Pennywisena It-elokuvista, ja ruotsalaisnäyttelijä on taaskin meikattu lähes tuntemattoman näköiseksi Orlokin roolia varten. Eggers pitää Orlokin viisaasti varjojen peittämänä, mutta Skarsgård panostaa yhtä paljon Orlokin ääneen kuin roolin fyysisiin vaatimuksiin.
Myös Hoult ja Depp ovat molemmat mainiossa vedossa. Erityisesti Deppin rooli on erittäin fyysinen mutta näyttelijätär sitoutuu siihen täysillä. Ellen tuntuu aluksi ohuelta sivuhahmolta, mutta elokuvan edetessä on selvää, että Ellen tuntee vetoa sekä turvallista aviomiestään kohtaan sekä vaarallista mutta intensiivistä Orlokia kohtaan. Eggersin versio Nosferatusta onkin eroottisempi kuin alkuperäinen elokuva.
Willem Dafoe esittää professori Albin Eberhart Von Franzia, joka on jonkinlainen vampyyriekspertti. Dafoen pähkähullu roolisuoritus tuo paljon huumoria ja keveyttä Nosferatuun, joka on muuten hyvin vakava ja ottaa itsensä vakavasti. Aaron Taylor-Johnson ja Emma Corrin tosin jäävät muiden näyttelijöiden varjoon pienissä rooleissaan.
Eggers panostaa elokuvan ilmapiiriin perinteisten böö-hetkien sijasta, mutta Nosferatu on aidon pelottava ja ahdistava. Elokuvan jokainen kohtaus tuntuu vaaralliselta ja onkin todennäköistä, että katsoja huomaa vasta elokuvan loputtua pidettäneensä hengitystä. Nosferatu on ajoittain jopa hieman hypnoottinen, kun katsoja kyseenalaistaa mikä on totta ja mikä unta, mutta kyseessä on Eggersin luoma, erittäin vaikuttava painajainen.
Nosferatu on parhaimmillaan elokuvateatterissa, jotta sen upea äänimaailma pääsee myös esiin. Eggers käyttää hiljaisuutta hyväkseen yhtä paljon kuin ääniefektejä. Nosferatu on kokonaisvaltainen, tyrmäävän hyvä elokuvakokemus ja Eggersin mestariteos.
Maria Lättilä
Nosferatu -elokuvan traileri
