Oblivion

Suuren luokan scifiä.

12.4.2013 10:51
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 12.04.2013

Joseph Kosinski päivitti kahdeksankymmentäluvun digimaailmaan sijoittuvan tieteishelmen uudelle vuosituhannelle ohjaamalla elokuvan Tron: Perintö. Miehellä oli kuitenkin suunnitteilla dystooppinen tieteistarina jo ennen Troniin tarttumista. Ideasta syntyi ensin sarjakuva – oikeastaan kuvakirja – jonka kirjoitti Arvid Nelson ja kuvitti Andreé Wallin. Mutta kertomus oli alusta asti tarkoitettu suurisuuntaiseksi elokuvaksi, jonka Kosinski on nyt käsikirjoittanut, tuottanut ja ohjannut.

Tom Cruisen omaan tyyliinsä esittämä Jack Harper on mekaanikko, joka huoltaa koneistoa raunioituneella, hylätyllä maapallolla. Maasta on tullut asuinkelvotonta, myrkyllistä tohjoa vieraan elämänmuodon kanssa käydyssä sodassa kymmeniä vuosia aikaisemmin, ja siitä imuroidaan vielä viimeisiä luonnonvaroja henkiinjääneiden turvaksi.

Jack ja täydellisen huoltotiimin toinen puolikas, lennonjohtotornista tähyilevä Victoria (Shadow Dancerissa loistanut Andrea Riseborough) vaikuttavat täydelliseltä parilta pilvien yllä sijaitsevassa, yksinäisessä komentokeskuksessaan. Maan kamaralla meno on brutaalimpaa: virtaviivaiset tuliaserobotit partioivat mustasta hiekasta törröttävien maamerkkien välissä ja eliminoivat kivenkoloissa vaanivia ”raadonsyöjiä” eli villejä muukalaisia.

Juuri kun Jackin ja Victorian monivuotinen komennus on lähestymässä loppuaan, tapahtuu jotakin odottamatonta ja arvoituksellista. Maahan rysähtää avaruussukkula, josta Jackin onnistuu pelastaa oudosti tutunoloinen nainen (Olga Kurylenko). Komennukseen sisältyvän vapaaehtoisen muistintyhjennyksenkin jälkeen Jack muistaa hämärästi Juliaksi esittäytyvän astronautin, vaikka alus on lähtenyt matkaan 60 vuotta sitten, sodan ja täystuhon kynnyksellä. Jack antautuu ankaraan jaakobinpainiin selvittääkseen mistä päälaelleen keikahtaneessa todellisuudessa on kysymys. Totuuden etsinnässä auttaa Morgan Freemanin johtama kapinallisten joukko.

Oblivionin tuotantoyhtiö on varjellut elokuvan käänteitä visusti, ja toimittajia on erikseen pyydetty varomaan paljastamasta liikaa juonesta arvioissa ja artikkeleissa. Kyse on kuitenkin hätävarjelun liiottelusta, sillä elokuvan maailmojasyleilevässä kertomuksessa riittää kyllä pureskeltavaa enemmän kuin parin yllätyskäänteen verran. Tarinassa on kokoa ja näyttävyyttä siinä missä elokuvan huikeassa ulkoasussakin. Kysymykset rakkaudesta, uhrautumisesta, ihmisyydestä ja vapahduksesta antavat aihetta verrata Oblivionia esimerkiksi Taisteluplaneetta Galactican pohdiskelevaanscifiin.

Vaikka Oblivion riistäytyy vähän väliä amerikkalaiseksi paisutteluksi, tarinassa on vältetty lässyttävää äänensävyä. Draamallisesti elokuva on sopivan keskittynyt eikä lähde harhailemaan jokaiselle tarjoutuvalle sivupolulle.

Oblivionin näkemys autioituneesta Maasta on sanalla sanoen vaikuttava. M83:n kaihoisat syntetisaattorisävelet sopivat täydellisesti elokuvan henkeäsalpaaviin maisemiin ja suuriin teemoihin – ja tuovat väistämättä mieleen myös Vangeliksen ja Blade Runnerin.

Lisää luettavaa