Etsi
Mitä saadaan, kun perinteisen romanttisen draaman aikajana sekoitetaan ja tehdään odotettua kiemuraisempi tarina? Hienojen näyttelijöiden tähdittämä laadukas brittielokuva. (Ikäraja K-12)
Britteihin muuttaneen Mikko Mäkelän uutukainen on aimo harppaus oikeaan suuntaan findieleffa A Moment in the Reedsin (2017) jälkeen. (Ikäraja K-16)
1960-luvulle sijoittuvaa nuorta rakkautta kehystää pandemian aikaan sijoittuva kertomus miehestä, joka haluaa selvittää mitä hän teki väärin tai jätti tekemättä nuoruudessaan ja mitä tapahtui hänelle tärkeille ihmisille. (Ikäraja K-12)
Ranskalaista taidetta niille, jotka haluavat kokea kolmen aikatason viipyilevän ihmissuhdetarinan taitavien pääosanesittäjien parissa. (Ikäraja K-16)
Taide-elokuvaksi itsensä mieltävä jonkinmoinen tarina vanhemman terminaalisairaan miehen ja asunnottoman nuorukaisen ajanvietosta neljän seinän sisällä on vaivaannuttavan kankea. (Ikäraja K-12)
Monia yksilöiden ja yhteisöjen välisiä rakenteellisia kommunikaation esteitä käsittelevä elokuva ottaa kantaa salakavalan hauskasti ja heittelee piikkejä yllättäviinkin suuntiin. (Ikäraja K-12)
Hyvässä vedossa oleva naisjudoka joutuu päättämään oman uransa ja kotimaan uskonnollisen hirmuvallan alla elävän perheensä turvallisuuden välillä. Kantaaottava elokuva on erittäin toimiva urheilujännäri ja -draama. (Ikäraja K-12)
Kiinnostava elämäkerta kertoo, kuinka Donald Trumpista tuli 1970- ja 80-luvuilla se Trump, joka nyt tunnemme. (Ikäraja K-12)
Vuokraperheet kertoo hupaisastikin luovasta ratkaisusta melko surulliseenkin ongelmaan japanilaisessa yhteiskunnassa. Tehoa heikentää hyppeleminen näkökulmien ja lajityyppien välillä. (Ikäraja K-12)
Vertauskuvallinen ja surrealistinen perhedraama on melko laihaa soppaa raskaampien elokuvien rakastajille. (Ikäraja K-12)