Rautakaupunki

/ GENRE , ENSI-ILTA 24.01.2014 TÄHDET

Christian Balen ja Casey Affleckin näyttelemät veljekset Russell ja Rodney asuvat laman puraisemassa teollisuuskaupungissa. Paikkakunnan ainut työpaikka tuntuu olevan maisemaa hallitseva terästehdas ja ainut virkistyksenlähde laittomien tappeluiden vedonlyöntejä manipuloivan kapakanpitäjän John Pettyn (Willem Dafoe) baari. Henkireiän tarjoavat kauriinmetsästysretket läheisille vuorille. Perheyhteisön täydentää Russellin kaunis tyttöystävä ja vakavasti sairas isä.

Vastuullinen Russell kantaa huolta perheestään, varsinkin levottomalla luonnolla siunatusta pikkuveljestään. Molemmat veljeksistä haaveilevat paremmasta elämästä. Impulsiivinen Rodney uskoo äkkirikastumiseen ja harrastaa uhkapelejä. Realistisempi Russell epäilee haaveiden toteutumisen mahdollisuutta ja ehkä siksi jarruttelee asioiden viemistä eteenpäin Zoe Saldanan näyttelemän morsiamensa kanssa.

Erään kostean illan päätteeksi pienetkin haaveet paremmasta löydään säpäleiksi, kun Russell joutuu onnettomuuteen ja rattijuoppona tuomitaan vankilaan. Päästessään vihdoin ja viimein vapaaksi hän huomaa menettäneensä kaiken. Jäljellä on vain pikkuveli, joka on armeijaan pestautuneena särkynyt sisältä lopullisesti jouduttuaan näkemään Lähi-idän komennuksillaan liikaa.

Russell keskittyy omaan arkeensa, työhön ja kodin kunnostukseen ja yrittää siinä sivussa luoda uudelleen yhteyttä Rodney-veljeensä. Rodney on kuitenkin rahoiksi lyömisen toivossa painostanut Pettyn järjestämään hänelle otteluita Appalakkien vuoristoseutuja hallitsevan huumepomon (Woody Harrelson) ringissä. Vuorilla vallitsevat omat lakinsa, minkä Russell huomaa, kun hän yrittää saada paikalliselta lainvalvojalta Wesley Barnesilta (Forest Whitaker) veljeään auttaakseen. Osittain velvollisuuden- ja syyllisyydentunnosta, osin uhmatakseen tyttöystävänsä vienyttä Barnesia Russell ryhtyy itse toimeen.

Rautakaupungista tulee ulkoisesti mieleen kaksi hieman samantyylistä elokuvaa. Toisaalta se muistuttaa työläiskohtaloillaan ja traumojen haavoittamilla miehillään Michael Ciminon Kauriinmetsästäjää (1978), toisaalta sen loppupuolen oikeuden etsimisestä oman suljetun yhteisön muodostaneilla vuoristoalueilla tuo mieleen Debra Granikin Winter’s Bonen.

On vaikea sanoa jotain yksittäistä syytä sille, että Rautakaupunki ei yllä lähellekään kyseisten elokuvien tehokkuutta. Ehkä se johtuu traumojen väkinäisyydestä: Russell on sen verran hyvä ihminen, ettei hänen syyllisyydentuntonsa tunnu perustellulta. Rodneyn kokemat sodan kauhut ovat läsnä vain hänen puheissaan. Lopun vastausten etsimisessä taas panokset eivät tunnu yhtä todellisilta ja korkeilta kuin Jennifer Lawrencen yrittäessä pelastaa kotinsa ja perheensä Winter’s Bonessa.

Rosoisen realismin sijaan kokonaisuuden yllä tuntuu ennemmin leijuvan hyväosaisten Hollywood-ihmisten näkemys työväenluokasta ja syrjäseutujen asukkaista – jotkut todelliset vuoristoseutujen alkuperäisasukkaat ovatkin kutsuneet elokuvaa ”viharikokseksi”. Lopetus tuntuu myös lähinnä luovuttamiselta ennemmin kuin puhdistavalta oikeuden toteutumiselta. Kaiken kruunaa viimeinen, käsittämättömäksi jäävä kuva, jonka merkitystä useampikin lehdistönäytökseen osallistunut toimittaja ihmetteli ja arvuutteli.

Yksi vahvuus Rautakaupungilla on puolellaan, ja se on valtava erinomaisten näyttelijöiden kaarti. Edellä mainittujen lahjakkaiden nimien lisäksi tärkäessä sivuosassa nähdään myös esimerkiksi Sam Shepard. Taitavat näyttelijät estävät suorituksillaan ja yhteispelillään elokuvaa vajoamasta aivan pohjamutiin. Voi vain kuvitella mitä kyseisellä ensemblella olisi saanut aikaan Ridley Scott, joka oli kiinnitetty ohjaajaksi projektin alkuvaiheessa. Tuolloin tosin toiseen pääosaan kaavailtiin Leonardo DiCapriota, joka kuitenkin jättäytyi Scottin kanssa elokuvan tuottajaksi.


Aiheeseen liittyvät elokuvat