Shock Wave

/ GENRE ENSI-ILTA 27.07.2018 TÄHDET

Kuin aikamatka muutaman vuosikymmenen taakse tehokkaan mutta outoihinkin asioihin keskittyvän Hong Kong -toiminnan kultakaudelle.

Olipa kerran aika, jolloin Hong Kong oli toimintaelokuvan edelläkävijämaa, josta tulivat kiinnostavimmat tähdet, huikeimmat stuntit ja vetävimmät actionleffat. Tähdet kuten ensin Bruce Lee 1960- ja 70-luvuilla ja sitten Jackie Chan 70- ja 80-luvuilla levittivät itämaisten taistelulajien ilosanomaa vaihtoehtona perinteiselle länsimaiselle räiskinnälle ja turpaan mätölle. Kotivideoiden myötä syntyi itseään ruokkiva kehä, jossa varsinkin 1980- ja 90-luvuilla Hong Kongista tuotiin länsimaihin katsottavaa ja länsimaista Hong Kongiin katu-uskottavuutta hakevia toimintatähtiä.

Hiljalleen hongkongilaisesta elokuvasta tuli vakavamminkin arvostettua viihdettä. Trendin kulminaatiopiste taidettiin saavuttaa, kun Martin Scorsese ohjasi vuoden 2002 Infernal Affairs -jännäristä Oscar-voittajaksi yltäneen The Departed -hittinsä (2006).

Vuonna 1997 Hong Kong palasi Iso-Britannian alusmaasta takaisin osaksi Kiinaa. Samalla elokuvaintoilijat alkoivat maailman pienentyessä löytää uusia kiinnostavia leffamaita ja 2000-luvulla tuotannot alkoivat hilautua manner-Kiinan puolelle alempien kustannusten perässä ja Hong Kong -toiminta käytännössä menetti merkityksensä.

Shock Wave on kuin tuulahdus 1990-luvun huippuvuosilta. Lajityyppiin suhtautuminen ratkaisee pitääkö tuulahdusta raikkaana vai tunkkaisena, sillä Herman Yaun isoimmaksi hitiksi muodostunut elokuva on täyttä ysärihonkkaria hyvässä ja pahassa.

Suositusta kiinalaispopparista kansainvälisesti tunnetuksi elokuvatähdeksi itsensä päivittänyt Andy Lau (alkuperäinen Infernal Affairs -näyttelijä) esittää poliisin pommieksperttiä, joka myös soluttautuu konnaporukoihin peitetehtävissä. Erään keikan yhteydessä hän onnistuu toimittamaan rikollisjengin pomon pikkuveljen kaltereiden taakse. Pomo ottaa asian erittäin henkilökohtaisesti ja vannoo kostoa.

Vuosia myöhemmin rikollinen palaakin ja ottaa panttivangiksi yhden Hong Kongin merenalaisista autotunneleista. Hän uhkaa räjäyttää sen hukuttaen kaikki siellä olevat autoilijat ellei hänen vaatimuksiinsa suostuta. Pörssikursseja heilauttelevista uhkauksista vähemmän outoja ovat vaatimus veljen vapauttamisesta ja Laun hahmon toimiminen välittäjänä.

Näillä leveysasteilla Herman Yau tunnetaan yli 70 elokuvastaan huolimatta käytännössä vain muutamasta ihastuttavan äklöstä kulttisuosikista. Shock Wave on toiminnan verisistä hetkistä huolimattakin niitä huomattavasti sisäsiistimpi.

Paikoin meno on turhankin turvallista valtavirtaa, kun tunnelin ahdistavaa klaustrofobiaa rikotaan poikkeamalla kaupungille tutustumaan poliisin päälle liimattuun rakkauselämään. Lisäksi mukana on outo talouspoliittinen sivujuonne, jossa ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Silti varsinkin lopussa toimintafania ilahduttaa erään tärkeämmäksi oletetun hahmon aavemainen kohtalo tulitaistelun tiimellyksessä ja totaalisen yllätyksenä tuleva raajarikko.

Vaikka Shock Wave ei välittömäksi klassikoksi ylläkään, sen parhaillaan suunnitellun jatko-osan kyllä katsoisi mielellään.