Soratie

GENRE ENSI-ILTA 22.04.2022 TÄHDET

Hämmästyttävän eheä ja tyylikäs saavutus esikoisohjaajalta. Oivaltavassa elokuvassa esitellään perhe salaisella missiolla. (Ikäraja K-7)

Elokuvakerronta tuntuu olevan iranilaisohjaaja Panah Panahille luonteva kieli. Soratietä katsoessa tuntuu uskomattomalta, että kyseessä on ohjaajansa esikoiselokuva. Panahi ymmärtää elokuvan rakenteen ja kuvien päälle hämmästyttävän hyvin. Oikeastaan niin hyvin, että Soratie tuo paikoin mieleen jopa iranilaisen mestariohjaaja Abbas Kiarostamin (1940–2016).

Kiarostamin mieleen tuovat ehkä viipyilevä kerronta ja kuvauksen suureellisuus, laajat maisemakuvat, mutta Panahilla on kuitenkin raikas ote omaan teokseensa. Elokuvassa soi pop-musiikki ja lopussa kurkotetaan tähtiin.

Keskiössä on nelihenkinen perhe, joka on automatkalla: isä istuu murtuneen jalkansa kanssa takapenkillä vieressään lapsista nuorin, villi ja kovaääninen. Etupenkillä nähdään totinen vanhempi lapsi ajamassa, vieressään perheen äiti. Isä ja äiti sanailevat, lapsi pyörii jalassa ja höpöttelee omiaan. Takakontissa matkustaa sairas koira.

Kännyköitä ei suvaita, ja muutenkin suu matkan määränpäästä pidetään tiukasti supussa perheen pienimmältä. Tunnelma pysyy kepeänä, vaikka matkan tarkoitus on vakava.

Panahi kuvaa Soratiessä kotimaataan tavallisen perheen näkökulmasta – kansalaisilla ei ole hyvä olla, jolloin joudutaan turvautumaan erilaisiin keinoihin vapaan tai vapaamman elämän vuoksi. Matkalla perhettä kalvaa pelko tarkkailluksi tulemisesta: seuraako poliisi heidän liikkeitään? Kännyköistä irrotetaan sim-kortit, ja ne jätetään maan alle odottamaan salaisen operaation loppua.

Kaikki neljä näyttelijää ovat huippuhyviä. Isänä ja äitinä nähtävät Hasan Majuni ja Pantea Panahiha ovat maansa arvostettuja teatterinäyttelijöitä, mikä ei yllätä. Hahmojen keskinäistä mittelyä on suorastaan nautinto seurata. Lapsinäyttelijä Rayan Sarlak on suuri lahjakkuus, jonka ilmaisu on luontevampaa kuin useimpien lapsinäyttelijöiden. Amin Simiar tekee vähäeleisemmän mutta sitäkin vakuuttavamman roolityön vanhempana poikana, joka patoaa sisälleen tunteita laidasta laitaan. Useat kohtaukset tapahtuvat auton sisällä, mikä vaatii jokaiselta näyttelijältä erityisen paljon.

Sekä tietysti kuvaajalta. Soratien ansiokkaasta kuvauksesta vastaa Amin Jafari, joka on aikaisemmin kuvannut muun muassa elokuvan ohjanneen Panahin isän, Jafar Panahin elokuvia. Panah senior on muuten tehnyt yhteistyötä Kiarostamin kanssa. Elokuva näyttää todella kauniilta, sillä Jafari on saanut eloa kohtauksiin taidokkaalla kuvauksella niin haasteellisemmissa olosuhteissa kuin perinteisemmissä otoksissa.

Panahi ymmärtää rytmin päälle, eikä huumoria ole unohdettu. Soratie tasapainoilee hyvin huumorin ja draaman välimaastossa. Käsikirjoitus on oivaltava, ja dialogi paikoin hyvinkin kekseliästä. Jokaisella hahmolla on oma äänensä, mutta perhe tuntuu yhtenäiseltä ja läheiseltä: oikealta perheeltä murheineen ja epätäydellisyyksineen.

Arvoitus pysyy melkein elokuvan loppuun asti, mutta vanha klisee pitää paikkansa. Määränpäällä ei lopulta ole väliä vaan matkalla. Soratie sykähdyttää. Erinomainen elokuva, josta ei puutu sydäntä.

Jesse Raatikainen


YouTube video