Tim Burtonin tyylille uskollinen kostotarina on omaperäisen verinen helmi musikaalien joukossa. Auringonpaistetta kitsaasti jakeleva tarina ilmentää ihmismielen synkkyyttä ja pakkomielteistä vääryyden rankaisua kaiken muun kustannuksella.
Tim Burtonin ja Johnny Deppin kuudes yhteistyö on Stephen Sondheimin musikaaliin pohjautuva verinen tarina Fleet streetillä toimineesta parturista, joka parturoi asiakkailtaan hengen ja yhdessä rikoskumppaninsa, leipurirouva Lovettin kanssa kierrätti heidät lihapiirakoissa eteenpäin. Sweeney Toddin kertomuksen epäillään perustuvan todelliseen henkilöön, mutta todistetta tälle ei ole. Vuosikymmenten saatossa tarina on elänyt, sillä alkujaan Todd oli kylmäverinen murhaaja vailla sen syvällisempää motiivia. 1970-luvulla hänestä muotoutui vääryyttä kärsinyt ja kostoa janoava sieluparka, versio jonka Sondheim otti musikaalinsa pohjaksi.
Murhaaja nimeltä Sweeney Todd syntyi, kun nuori Benjamin Barker (Depp) tuomittiin syyttömänä vankilaan, koska kiero tuomari Turpin (Alan Rickman) himoitsi hänen kaunista vaimoaan. 15 vuotta myöhemmin kostoa tihkuva Barker palaa Lontooseen uusine identiteetteineen ja asettuu rouva Lovettin (Helena Bonham Carter) piiraskuppilan yläkertaan.
Rouvan piiraat ovat Lontoon huonoimpia eikä kauppa kukoista. Kun Todd viiltää auki ensimmäisen kurkun, Lovett auttaa ruumiin hävittämisessä, ja mikäs olisikaan käytännöllisempää kuin käyttää lihat nuupahtaneen piiraskaupan piristämiseen?
Toddin tytär, puhtoinen ja suloinen Johanna (Jayne Wisener) on päätynyt tuomari Turpinin kasvatiksi (ja vangiksi), Tytön varttuessa kasvatti-isän himokkaat ajatukset ovat kääntyneet äidistä tyttäreen. Tyttöön on iskenyt silmänsä myös nuori Anthony (Jamie Campbell Bower), joka vannoo pelastavansa kaunottaren vanhan irstailijan vankilasta. Ja kaikkien kohtalot tanssivat Toddin kiiltelevän partaveitsen terällä.
Todd haluaa kostonsa kaiken muun kustannuksella, eikä millään tai kellään, ei edes hänen omalla tyttärellään, ole hänelle muuta arvoa kuin toimia koston välikappaleena. Hän on sokea kaikelle kauniille ympärillään ja pitää ainoina ystävinään hopeisia partaveitsiään.
Elokuvasta kolmannen Oscar-ehdokkuutensa saanut Depp vetää roolinsa partahöylän terävästi ja taidolla, joka vain vahvistaa hänen mantteliaan yhtenä tämän hetken lahjakkaimmista näyttelijöistä. Bonham Carter säteilee roolissaan katkeroituneena vanhanapiikana roolissaan, jonka elämään vinksahtaneella tavalla alkaa paistaa aurinko Toddin astuessa kuvaan. Mutta koska miehen kaikki intohimo on suunnattu kostoon, ei Depp koko aikana edes vilkaise Bonham Carterin hänelle tarjoilemaa rehevää kaula-aukkoa.
Elokuva on Burtonin näköinen: synkkä ja goottivaikutteinen, fantasialla ja huimilla kontrasteilla leikkivä, visuaalisesti komea aikuisten musikaalisatu. Näyttelijät laulavat itse kaikki laulunsa, eivätkä tee sitä ollenkaan hassummin. Perinteisiin musikaaleihin laulun lisäksi kuuluva tanssi on Sweeney Toddissa jätetty minimiin, mikä korostaa dramaattista ilmapiiriä.
Sweeney Todd on armoton tragedia, jonka ilonpilkahdukset ovat lähinnä takaumia onnellisesta menneisyydestä tai haavekuvia tulevasta. Se on harvinainen musikaali, sillä Elokuvatarkastamo lätkäisi sille K-18 -ikärajan. Ei tosin aiheetta, sillä elokuvan graafinen väkivalta on suorasukaisen brutaalia ja veri lentää kuin Kill Billissä ikään.