Synkin hetki

Poliittisten draamojen kruunujalokivi, joka oikeudenmukaisessa maailmassa tuo vihdoin Gary Oldmanille ansaitsemaansa kunniaa.

17.1.2018 14:08
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 19.01.2018

Toisen maailmansodan alkumetreillä vuonna 1940, Iso-Britannian pääministeri Neville Chamberlain on liian heikko johtamaan maata natsi-Saksaa ja Adolf Hitleriä vastaan. Hitleriin luottanut Chamberlain oli epäsuosiossa, joten maalle tarvittiin uusi pääministeri, joka kykenisi saamaan puolelleen niin maan opposition kuin hallituksen.

Kyseinen henkilö oli muodollisesti epäpätevä viskin ja sikarien suurkuluttaja, monista hyvin epämiellyttävä laivastoministeri Winston Churchill. Synkin hetki kuvaa Churchillin ensimmäistä, myrskyisää kuukautta Britannian johdossa, kun pääministeri on yksin, vailla liittolaisia.

Lienee sanomattakin selvää, että Gary Oldman tekee mahdollisesti uransa parhaimman roolityön Churchillina, vailla kliseitä tai mimiikkaa, jotka ovat jossain määrin vaivanneet kaikkia aiempia Churchillia esittäneitä näyttelijöitä. Ei ole kysymystäkään etteikö Oldmanin muodonmuutos ja ammattitaito olisi suoraan verrattavissa Meryl Streepin Thatcheriin tai Daniel Day-Lewisin Lincolniin. Oldman ei esitä Churchillia, Oldman on Churchill.

Hän on niin hyvä, että pystyy leikittelemään Churchillin persoonalla. Oldman on luonut suuresta ikonista falstaffmaisen hahmon: runsaasti käytetty huumori kanavoidaan niin tyylikkäästi, että se näyttäytyy pelkkänä pilkkeenä sotasankarin silmäkulmassa. Roolitöistä puhuttaessa olisi väärin olla nostamatta esiin myös Kristin Scott Thomasin loistavasti näyttelemää Clementine Churchillia, jota ilman elokuva jäisi vaillinaiseksi.

Ohjaaja Joe Wright on mestari kuvaamaan historiallisia ajanjaksoja. Ylpeys ja ennakkoluulo (2005) ja Sovitus (2007) osoittivat Wrightin kyvyn tuoda uutta ja tuoretta näkökulmaa paljon kaluttuihin teemoihin ja ajanjaksoihin. Hänen edellisten elokuviensa tapaan Synkin hetki on visuaalinen elämys aina lavastuksesta puvustukseen sekä hämmästyttävän realistiseen maskeeraukseen.

Tietyllä tapaa Synkin hetki on täydellinen vastapari Margaret Thatcherista kertoneelle Rautarouvalle (2011). Molemmat kertovat kiistellystä brittipääministeristä, tarjoavat katsannon kabinetin kulissien taakse ja molemmissa nähdään huippuunsa viritettyä näyttelijäntyötä. Elokuvien suurin ero on siinä, että Rautarouva on elokuvana parhaimmillaan keskinkertainen. Streepin hyytävä roolityö nosti elokuvan siihen mikä se on.

Synkin hetki on Oldmanin riemujuhlaa, mutta myös elokuvan kerronta pysyy hänen perässään. Wrightin visio ja tyyli ovat jatkuvasti läsnä, ja elokuvan kaikki elementit tukevat toisiaan täydellisesti. Lopputuloksesta huomaa, että kerrankin on ollut aikaa harjoitella ennen kuvauksia: jopa kuukausi, mikäli elokuvan tekijöitä on uskominen.

Elokuva antaa raamit viime kesänä ensi-iltansa saaneelle Dunkirkille, jonka tapahtumat nähdään lyhyesti myös tässä elokuvassa. Molemmat teokset sointuvat hienosti yhteen, vaikka ovatkin tyyliltään täysin erilaisia. Dunkirkissä nähdään mitä kentällä tapahtui. Synkimmässä hetkessä siihen johtaneet seikat.

 

Synkin hetki -elokuvan traileri

Lisää luettavaa