Youth

/ / / GENRE ENSI-ILTA 08.01.2016 TÄHDET

Italian kärkiohjaajiin kuuluvan Paolo Sorrentinon uusi elokuva jakoi kriitikot jyrkästi kahteen leiriin Cannesissa. Joillekin Sorrentinon uutuus oli valovuosien päässä mestarin edellisestä elokuvasta, jumalaisesta Oscar-voittajasta Suuri kauneus (2013). Toiset näkivät Youthin puolestaan sen teemojen ja ajatusten luonnollisena ja hauskasti leikittelevänä jatkona, hurmaavana pohdiskeluna ajan ja elämän kulumisesta kahden viisaan vanhuksen näkökulmasta.

Suuri kauneus kertoi Rooman ajattomia katuja kulkevasta Jeb Gambardellasta, 65-vuotiaasta playboy-kirjailijasta, jota ohjaajan luottonäyttelijä Toni Servillo tulkitsee tyhjentävästi. Youthin päähenkilöt ovat myös ikäihmisiä.

Kahdeksankymppinen maailmankuulu säveltäjä-kapellimestari Fred Ballinger ja hänen vain muutaman vuoden nuorempi elokuvaohjaajaystävänsä Mick Boyle lomailevat luksusterveyshotellissa Sveitsin Alpeilla. Rooleissa nähdään englanninkieliset näyttelijäsuuruudet Michael Caine ja Harvey Keitel.

Cainen tulkitsemaa Bollingeria houkutellaan esiintymään vielä kerran, Englannin kuningattaren Elisabet II:en kutsusta prinssi Philipin syntymäpäiville. Kapellimestari ei ole tarjouksesta kuitenkaan innoissaan ja torjuu määrätietoisesti hotelliin saapuneen hovilähettilään liehittelyt. Samalla Fred on huolissaan aviokriisiä läpikäyvästä tyttärestään Lenasta (Rachel Weisz).

Mick puolestaan työstää nuoren käsikirjoittajatiimin kanssa viimeistä elokuvaansa, josta on tuleva hänen tärkein ohjauksensa. Päänvaivaa tuottavat elokuvan lopetus sekä sen tähti, superdiiva Brenda Morel (Jane Fonda). Hotellin suojiin on hakeutunut myös toinen elokuvatähti Jimmy Tree (Paul Dano) kehittelemään uutta salaperäistä rooliaan sekä yllättävän tutulta vaikuttava ja sairaalloisen lihavaksi paisunut entinen jalkapallolegenda.

Fred ja Mick seuraavat hotellin vieraita hellyydellä ja mielenkiinnolla, josta puuttuu Suuren kauneuden Jebin kyyninen sarkasmi. Silti hahmot ovat läheistä sukua toisilleen. Sorrentinoa kiinnostaa luovien ja älykkäiden, 65-80-vuotiaiden hahmojen sisäinen maailma, jonka kautta ympäröivä todellisuus suodatetaan. Eikä homma toimisi, ellei näyttelijöinä olisi Cainen, Keitelin ja Servillon kaltaisia esiintyjätaikureita.

Youth on ennen kaikkea Cainen bravuuri. Myös Keitel on erinomainen, mutta on pääosin juuri Cainen ansiota, että kokonaisuudesta jalostuu poikkeuksellisen sykähdyttävä, viisas ja humaani meditaatio ajasta, ikääntymisestä ja menneisyyden maantieteestä.

Fred Ballingerin olemuksessa kaikuu Cainen koko 60-vuotinen ura ja siinä häilähtelee moni mestarinäyttelijän huippurooleista. Mieleen nousee etenkin elokuvan Alfie (1966) sulavaliikkeinen naistenmies, joka oppii elämästä yhtä ja toista jo keskellä 60-luvun svingaavaa Lontoota ja sen hedonismia. Fred voisi olla Alfie 50 vuotta myöhemmin, pitkän henkilökohtaisen vuoristoradan läpikäyneenä.

Caine on kyennyt vanhentumaan tavalla, joka on eduksi hänen näyttelijänkyvyilleen. Tuntuu, että 82-vuotias britti luo itseään yhä uusiksi omassa taiteessaan. Tosin Sorrentinon taipumusta jatkaa kohtauksia loputtomiin usean yhtä aikaa pyörivän digitaalikameran avulla näyttelijä kertoo karsastaneensa pitkälle venyneissä kuvauksissa.

Sorrentinon tunnistettavalla esteettisellä tyylitajulla valjastettu Youth on elokuva elämästä ja kuolemasta, nuoruudesta ja vanhuudesta, sekä ystävyydestä ja yksinäisyydestä. Siinä missä Jeb Gambardella viihtyy lähes täysin omien ajatustensa ja muistojensa seurassa, paljastavat Fred ja Mick omansa toisilleen. Sorrentinolle ikä on tie seesteisyyteen ja uteliaisuuteen, jonka jakamisessa on omat ilonsa.

Youth on kuin pitkälle eletty elämä: se tuntuu yhtä aikaa mieltäylentävältä ja pohjattoman melankoliselta. Tarinassa on salaisuutensa, jotka muistuttavat paljastuessaan, ettei kyseessä ole lopulta vain komedia, pikemminkin päinvastoin. Kyse on ennen kaikkea ajasta ja sen kulumisesta, josta kaikki suuret tarinat Sorrentinon mukaan kertovat. Aika sisältää ihmisenä olemisen pohjimmaisen tragedian.


Aiheeseen liittyvät elokuvat