Etsi
Tänään nähdään televisiossa Paluu tulevaisuuteen vuodelta 1985.
Elokuva perustuu Jeff VanderMeerin kauhua ja scifiä yhdistelevään romaaniin.
Tätä on odotettu!
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Riddick – paluu.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut Martha Marcy May Marlene.
Tänään nähdään televisiossa Federico Fellinin vuonna 1963 valmistunut elokuva 8 1/2.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2008 valmistunut Operaatio Valkyrie.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2001 valmistunut Pearl Harbor.
Yleisradion itsenäisyyspäivän elokuvatarjontaan on jo vuosia kuulunut Edvin Laineen Tuntematon sotilas. Vuodesta 2000 lähtien Yleisradio on esittänyt sen televisiossa joka itsenäisyyspäivä.
Kelpoa katsottavaa.