Etsi
Useasta tv-sarjasta tuttu tähti yllättää laulajana.
Perinteisten Oscar-tähtien rinnalla voidaan nähdä pitkä ja voitokas NBA-tähti.
Uudistunut elokuvateatteri Maxim avaa ovensa piakkoin, ja ennakkomyynti näytöksiin alkaa perjantaina. Nyt saatavana on myös alkoholitarjoilua elokuvan aikana.
Leffatähdet ovat joutuneet uudenlaisen seksuaalisen häirinnän kohteeksi.
Oikeutta näyttelijälle.
Vuosituhannen vaihteen tunnetuin isä ja poika -duo pitää yhteyttä vieläkin!
Tässä taitaa olla karmivin 15-sekuntinen elokuva koskaan.
Dokumenttielokuva tuo sodan valkokankaille uuden teknologian avulla.
Tulevassa jaksossa nähdään suomalaisväriä ja -huumoria.
Rotten Tomatoes -sivusto kerää arvioita. Sivuston edellinen ykkösleffa oli Toy Story 2 163:lla fresh-arviolla. Nyt valta vaihtuu, sillä tämä leffa on saanut 167 freesiä arviota, eikä yhtään rotten-leimaa.
Vuosi oli 1999, kun DJ Eddie Too Tall ja räppäri Tommy No. 1 julkaisivat oman mixtapensa. Räpistä ei ura kuitenkaan auennut ja tyypit päätyivät lopulta televisioon ja valkokankaille.
Mashup tarkoittaa musiikkipuolella sitä, että kaksi saman tempon omaavaa kappaletta miksataan uudeksi teokseksi. Samankaltaista ajatusta hyödyntää ranskalaistaiteilija Sylvain Sarrailh.
Molemmat autot komeita!