Somekohu jatkuu: ensin Frendit, nyt seksikomediaklassikko – milleniaalit katsoivat käppäkomedian ja haukkuivat sen seksistiseksi ja kauheaksi

Maailmassa on olemassa paljon vääryyksiä, mutta vanhat teokset kuten elokuvat eivät sitä ole. Niitä ei tarvitse katsoa, jos ahdistaa.

3.3.2018 11:27

Ajan henki, ajat muuttuvat ja mitä näitä sanontoja nyt onkaan.

American Pien 20-vuotisjuhlat ovat pian. Jotkut saattavat tuntea itsensä vanhaksi tämän kuultuaan.

Mitä tapahtuu, kun elokuva näytetään vuonna 2018?

Twitterissä alkoi hiljattain trendaamaan uudenlainen ilmiö. Nuoret katsovat 1990-luvun elokuvia ja sarjoja ”sillä silmällä”. Frendit saikin jo täyslaidallisen.

Tällä kertaa verkkoon jäi American Pie. Olihan se roisi jo ilmestyessään, siinä on seksiä ja noloja tilanteita.

Hyvä leffa? Ehkä ei, mutta aikansa tuotos niin hyvässä kuin pahassakin. Mutta mitä voi odottaa komedialta, jossa teini paneskelee piirakkaa?

Ja joo, siinä on homovitsejä.

Alla Twitterin parhammistoa.

Ja tietenkin paikalle saapui myös joukko elokuvan puolustajia.

Lähde: Maxim

Lisää luettavaa