Etsi
Sir Anthony Hopkins on somevelho. Hän tekee siellä kaikkea kivaa ja omituista.
Hän tietää mistä puhuu.
Olisiko sieltä tulossa uusi leffa? Ali G -hommia?
Hopkins on vannonut, ettei häntä enää lavalla nähdä.
Ohjaaja muistetaan vuosien työn vaatineesta merkkiteoksestaan.
Alien-universumi jatkaa laajentumistaan. Tulevaisuus on epävarma, mutta ainakin jotain on tapahtumassa.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Fanipoikakulttuuri on pahimmillaan todella sairasta. Varsinkin Star Warsin ympärillä on lähivuosina ollut todella kitkerän myrkyllinen ilmapiiri.
Denis Villeneuve ohjasi vuoden 2015 Sicarion, Stefano Sollima ohjasi 6.7. ensi-iltansa saavan Sicario 2: Soldadon.
BBC:n komediassa nähdään jatkossa enemmän diversiteettiä.
Jotkut osaavat tehdä taikoja meikeillä. Pearl-niminen drag queen on yksi heistä. Käsittämätöntä.
Kun kaksi Oscaria on jo tarpeeksi.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1998 valmistunut Psycho.
Xavier Gens on ohjannut Hitman-pelileffan lisäksi useamman kauhuleffan. Hänen debyyttinsä Frontier(s) vuodelta 2007 on edelleenkin yksi häijyimpiä 2000-luvun elokuvia.