Etsi
Honest Trailersit ovat hilpeitä. Screen Junkiensin porukka tekee hullun hauskoja ja satiirisia arvioita suosituista elokuvista.
Tappajahaita pidetään kaikkien aikojen ensimmäisenä kesän blockbusterina. Nyt Jason Statham ja ohjaaja Jon Turteltaub yrittävät lyödä ennätyksiä rikki.
Rockyt ovat erinomaisia urheiluleffoja ja vuonna 2015 ensi-iltansa saanut Creed: The Legacy of Rocky on todella hyvä Rocky-spinoff.
Kauhua koulussa. Tai tällä kertaa sisäoppilaitoksessa.
Guillermo Del Toro (The Shape of Water) oli alun perin ohjaamassa elokuvaa, mutta jättäytyi pois aikataulusyistä.
80-vuotias ohjaaja pitää itsensä kiireisenä.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Uusi Terminator on James Cameronin tuottama ja Deadpoolin ohjanneen Tim Millerin ohjaama.
Uuden BBC-sarjan pääosassa on itse pohjoisen kuningas eli Richard Madden.
Elokuva saa ensi-iltansa 29.6.2018.
Ohjaaja jatkaa tutun genren parissa.
Star Trek: Discovery -sarjan vetäjä on solminut kutkuttavan sisältösopimuksen.
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) uusi elokuvateatteri saa nimekseen Kino Regina.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1996 valmistunut Sähköputkimies.