Elokuva-arkisto muuttaa pois Orionista ja siirtyy uuteen keskustakirjastoon. Tammikuussa 2019 Oodissa toimintansa aloittavan teatterin nimi Kino Regina on kunnianosoitus suomalaisen elokuvan valovoimaisimpiin kuuluvalle tähdelle Regina Linnanheimolle (1915-1995).
Regina Linnanheimo aloitti elokuvauransa 1930-luvulla Valentin Vaalan komedioissa ja Teuvo Tulion melodraamoissa. Seuraavalla vuosikymmenellä hänestä tuli suurten kotimaisten elokuvastudioiden rakastettu kassamagneetti.
Kino Regina on tiedotteen mukaan suunniteltu elokuva-arkiston cinemateekin vaativiin tarpeisiin: modernin elokuvateatteritekniikan lisäksi teatterissa on mahdollista esittää perinteistä filmiä parhaalla mahdollisella tavalla sen kaikissa muodoissa. Uutuutena KAVI saa käyttöönsä 70 mm:n elokuvatekniikan ja täysimittaisen cinemascope-formaatin.
Elokuvateatterin ohjelmisto tulee tiedotteen mukaan seurailemaan KAVIn esitystoiminnan jo vakiintuneita pääperiaatteita. Esille pääsevät entiseen tapaan niin elokuvahistorian keskeiset teokset kuin harvinaisuudet populaarikulttuuria unohtamatta. Suurelle yleisölle tarjotaan nykyelokuvaa, arthousea ja kulttiklassikoita – myös yhteistyössä festivaalien kanssa. Keskeisen aseman saavat yhteisöllisyys ja tapahtumallisuus.
Kuva elokuvasta Rakkauden risti (1946).