Etsi
Jälleen yksi viiden uutuuselokuvan ensi-iltaviikonloppu. Mikään niistä ei varmaan syrjäytä Avengers: Infinity War -elokuvaa katsojatilaston kärjestä – mutta ainakin Episodin toimitus ihastui muutamaan niistä.
Elokuva-akatemia on ryhtynyt pitkään odotettuihin toimiin.
Komediasarja Unbreakable Kimmy Schmidt korkkaa pian neljännen tuotantokautensa, mutta käänteitä riittää sen omassa saagassa.
Elokuva perustuu musikaaliin, joka perustuu elokuvaan, joka perustuu klassikkomyyttiin.
Kesällä Netflixillä alkaa suoratoistopalvelun ensimmäinen intialaissarja Sacred Games.
Fanit pääsevät nyt sukeltamaan yhteen uuden Solo: A Star Wars Story -elokuvan odotetuimmista kohtauksista huikeata VR-tekniikkaa hyödyntäen.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Amerikkalaissarja Quantico aloittaa 3. tuotantokauden ja uuden jännitystarinan, joka ajautuu jälleen kilpajuoksuksi aikaa vastaan.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut Yön ritari paluu.
Tulikohan edes kylmä?
Tämäkin selvisi.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Fast & Furious 6.
Ohjaaja työstää parhaillaan Disneyn uutta Aladdin-elokuvaa.
Overlord-kaksikko pysyy yhdessä.