Sherlock Holmes -ohjaaja Guy Ritchie palaa juurilleen – uusi hypervauhdikas rikosleffa tekeillä

Ohjaaja työstää parhaillaan Disneyn uutta Aladdin-elokuvaa.

4.5.2018 04:28

Puuta, heinää ja muutama vesiperä ja Snatch -elokuvilla läpi lyönyt Guy Ritchie ohjaa seuraavaksi Toff Guys -nimisen rikoselokuvan, joka vie elokuvantekijän tuttuihin maisemiin.

Toff Guysin sanotaan olevan Ritchien ensimmäisten elokuvien tapaa täynnä tykittelevää dialogia ja kummallisia hahmoja erittäin brittiläisissä tunnelmissa. Sexy Beast -elokuvan ja Downton Abbey -sarjan välimaastossa kulkeva elokuva kertoo englantilaisesta huumepomosta, joka aikoo rikastua myymällä tuotteliaan imperiuminsa oklahomalaisille miljardööreille.

Deadlinen mukaan Ritchie tuottaa elokuvan ja käsikirjoittaa sen yhdessä Marn Daviesin ja Ivan Atkinsonin kanssa.

Lisää luettavaa