Guy Ritchie tekee viihdyttävän paluun Lontoon rikollismaailmaan muttei tarjoa juuri mitään uutta.
Brittiläinen ohjaaja-käsikirjoittaja Guy Ritchie palaa Lontoon arvaamattomaan alamaailmaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen. RocknRollassa sarjakuvamaisten rikollisten polut kohtaavat labyrinttimaissa tarinassa aivan kuin Ritchien aiemmissa toimintakomedioissa, Puuta, heinää ja muutama vesiperä (1998) sekä Snatch (2000). Tällä kertaa ei istahdeta noviisien uhkapelurien piinapöytään tai hengästytä järjettömässä jalokivijahdissa nyrkkeilyotteluiden väliajalla. RocknRollassa tohelointitantereena on katala kiinteistökauppa, joka on syrjäyttänyt suurkaupungin huumemarkkinat.
Vanhan koulukunnan brittigangsteri Lenny Cole (Tom Wilkinson) pitää Lontoota tiukassa otteessaan. Kiinteistökuninkaan valtaistuinta uhkaavat kuitenkin hämäräperäinen venäläinen miljonääri Uri Obomavich (Karel Roden) ja avuttomien pikkurikollisten liiga. Kilvoittelu kaupungin herruudesta saa merkittävän käänteen, kun monen miljoonan dollarin kauppa putoaakin erään kuolleeksi oletetun narkomaanimuusikon (Toby Kebbell) käsiin.
Hahmovetoisista huumorirymistelyistään tunnettu Ritchie luo jälleen kiinnostavia karikatyyrisia kovanaamoja, joita esittämään on valittu toinen toistaan taitavampia näyttelijöitä. Michael Claytonin (2007) sivuroolista Oscar-ehdokkuuden ansainnut Tom Wilkinson on vakuuttava jäätävän häikäilemättömänä liikemiesmafiosona. Tšekkinäyttelijä Karel Roden (Medusan isku) pääsee esittelemään konnakynsiään luihuna venäläisenä opportunistina. Vastikään Valheiden verkossa (2008) nähty karismaattinen Mark Strong tekee erinomaisen roolisuorituksen hillityn viileänä Archiena, joka toimii Lenny Colen määrätietoisena oikeana kätenä. Anton Corbijnin Control-elokuvassa Joy Divisionin manageria esittänyt Toby Kebbell on häkellyttävän uskottava ennalta arvaamattoman ja sekopäisen älykkään narkkari-rokkari Johnny Quidin roolissa.
Ritchien konnamaailman ainoa ongelma on se, etteivät sen hahmot ole kovin sympaattisia. Pikkurikollisten joukkoa edustava ”villi joukko” – etunenässään 300-toimintaelokuvan tähti Gerard Butler – yrittää toimia vastapainona kovanluokan kriminaaleille. Nämä muka-miellyttävät hahmot eivät kuitenkaan ole yhtä sydämellisen huvittavia tunaroijia kuten Ritchien kahdessa aiemmassa Lontooseen sijoittuvassa gangsterielokuvassa, joissa Jason Stathamin johtama säälittävän sinisilmäinen porukka saa katsojat puolelleen. Aiempia elokuvia hienostuneempi, mutta samalla ronskein vedoin rytmitetty RocknRolla menettää otettaan kiemurtelevan tarinan edetessä, sillä etäisiksi jäävien ”hyvishahmojen” kohtaloilla ei loppujen lopuksi ole niin väliä.
RocknRolla on viihdyttävän viekas näyte siitä, että Ritchie kykenee yhä yhdistämään humoristiset hahmot ja monimutkaiset juonenkäänteet musiikkivideomaiseen toimintapakettiin, jota palvelee terävällä tarkkuudella valittu, jalostamattoman karkeasta rockista koostuva musiikkimaailma. Toimivaksi todettuun menestysreseptiin perustuvat elokuvat alkavat kuitenkin vähitellen muuttua kierrätetyiksi lahjoiksi. Korea käärepaperi toki vaihtuu, eikä tarkoin harkittu sisältökään ole lainkaan hassumpi. Kukaan ei silti halua saada samaa pakettia vuodesta toiseen – tai edes kahdeksan vuoden välein. Olisikin toivottavaa, että seuraavalla kerralla Ritchie laajentaisi paikoilleen jämähtänyttä näkökulmaansa, joka pian tarvitsisi perinteitä rikkovan piristysruiskeen.