Pienen budjetin hirviöelokuvista tunnettu The Asylum -studio on julkaissut Jurassic Rampage -leffan trailerin.
Michael Sunin ohjaama elokuva edustaa niin kutsuttua ”mockbuster”-genreä, jossa menestyselokuvien kylkeen rakennetaan b-henkistä huumorimättöä.
Tällä kertaa liikutaan Jurassic Park -henkisissä svääreissä. Panssaroiduissa kuljetusajoneuvoissa säilötyt dinosaurukset pääsevät karkuun ja lähtevät riehumaan esikaupunkialueelle. Muinaispedot ottavat kohteekseen perheen, joka jää loukkuun omaan kotiinsa. Viranomaiset yrittävät ottaa epätoivoisen tilanteen hallintaansa.
Lue myös: Tietenkin roskastudio The Asylum on tehnyt versionsa Spielbergin uudesta UFO-leffasta
Päärooleissa nähdään Johnny Pacar, Leanne Johnson, Reagan Hope Moore, Drew Youngblood ja John Wells.
The Asylum tunnetaan muun muassa Sharknado-, Mega Shark-, sekä Mega Piranha -elokuvistaan.
Jurassic Rampage julkaistiin Yhdysvaltojen digitaalisissa palveluissa 7.8. Suomen julkaisupäivä ei ole toistaiseksi tiedossa.
