Etsi
Seikkailija Dora kasvaa uudessa näytellyssä elokuvassa isoksi ja muuttaa teininä suureen kaupunkiin.
Amerikkalaisen Gone-poliisisarjan keskiössä on nainen, joka on pienenä lapsena selvinnyt kidnappauksesta ja nyt jahtaa itse rikollisia.
James Wan on luonut yhden suurimmista franchiseista The Conjuring/Kirottu-elokuvien ympärille.
Suoraan dvd:nä ja blu-rayna ilmestynyt A Ghost Story ei nimestään huolimatta pelottele katsojaa.
Paul Giamatti ja Dwayne ”The Rock” Johnson ovat työskennelleet jo aikaisemmin yhdessä vuoden 2015 San Andreas -katastrofihölmöilyssä.
Tänään nähdään televisiossa Hurjapäät-elokuvasarjan vuonna 2011 valmistunut viides – ja monien mielestä paras – osa.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Ohjaaja tiukkana.
Lahjoittanut rahaa Time’s Up -liikkeelle.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2014 valmistunut God’s Pocket.
Hauskoja hetkiä haastatteluissa.
Kaikkien aikojen suurimman summan avausviikonloppunaan tienannut Avengers: Infinity War tuhoaa kilpailun moneksi vuodeksi.
Perinne jatkui.
Johnny Depp on pudonnut korkealta. Miehen ero ex-vaimostaan Amber Heardista oli raaka ja kallis paparazzisotku. Sitten tulivat erinäiset korvausvaatimukset.