Etsi
Faneille pettymys viikonloppuna.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1968 valmistunut 2001: Avaruusseikkailu.
Stranger Things -vertauksilta ei voi välttyä, mutta tekijät sanovat sarjan seisovan omilla jaloillaan.
Portugaliin sijoittuva romanssi on kuvattu harvinaisesti filmille.
Vuonna 1949 julkaistu romaani kuului kirjailijan omiin suosikkeihin.
Kuinka moni edes muisti tällaisenkin supersankarielokuvan olevan tekeillä?
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Kotimainen Yösyöttö-elokuva saa ensi-iltansa perjantaina, mutta sitä ei esitetä Finnkinon teattereissa.
Kuulostaa… Herkulliselta?
Ohjaaja Denis Villeneuve piti näyttelijää aluksi liian nuorena rooliin.
Menestyksekkään uran näyttelijänä tehnyt Baltasar Kormákur menetti kykynsä olla kameran edessä. The Oath -elokuvassa käsikirjoittaja, -ohjaaja, -tuottaja ja kohta oman elokuvastudion johtaja on kameran edessä kahdeksan vuoden tauon jälkeen.
Tähti ihmettelee myös missä hänen elämäntyöpalkintonsa luuraa.
Draamaa parinkymmenen vuoden takaa.
Ehkä seuraava yritys on parempi kuin alkukesän The Mummy…