Etsi
Pitkästä aikaa palkinto mustalle.
Vuoden 2017 Rakkautta & Anarkiaa -festivaali saavuttaa keskiviikkona 20.9. puolivälinsä. Sen kunniaksi koostimme listan Episodin toimituksen näkemistä uusista ja jo aikaisemmin esitetyistä päivän tärpeistä.
”Tämä on minun maani.”
Hetki ennen lopullista tähteyttä.
Gösta-sarjan kirjoittaa ja ohjaa arvostettu ruotsalainen elokuvantekijä.
Äkkirikastuminen on varmasti monen suomalaisen haaveena. Aihepiiri on kiehtonut pitkään myös Hollywoodin elokuvateollisuutta.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Perjantaina 22. syyskuuta ensi-iltaan tulevasta Rendelistä on julkaistu uusi traileri
Brie Larson on Captain Marvel. Captain Marvel saa oman elokuvansa muutaman vuoden päästä, joten mitä ihmettä hän teki jo nyt Marvel-leffan kuvauspaikalla?
Tänään nähdään televisiossa RoboCop-elokuvasarjan kolmas osa.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1996 valmistunut Pähkähullu professori.
Jotain pielessä.
Tiistaina 19.9. R&A:ssa on mahdollista tutkia menneisyyttä niin tuoreiden elokuvien kautta kuin palaamalla hieman vanhempien elokuvien pariin.
Ruotsalainen Alicia Vikander on pukenut jalkoihinsa Angelina Jolielta taakse jääneet Lara Croftin saappaat.