Etsi
Tappajahai-elokuvan petoa muistuttava jättiläinen ei ollut vaaraksi ihmisille vaan keskittyi syömään valaanraatoa.
Viikon katsotuin elokuva oli joku toinen.
Kyseessä on näyttelijä Sean Pennin ensimmäinen jatkuva tv-roolin.
Kokaiinia, karatepotkuja ja karmeita kohtaloita.
Uusia jaksoja tulossa katsottavaksi helmikuun puolivälissä.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Esiintyy seminaarissa.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1990 valmistunut Lastentarhan kyttä.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2007 valmistunut The Simpsons Movie.
Viime vuoden elokuvat saavat kultaisen kosketuksen ja kammottavan tuomion.