Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1985 valmistunut Suojelija.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1973 valmistunut Svengijengi ’62.
Kirotut ovat James Wanin hittikauhuleffasarja. Ne ovat poikineet hurjan määrän rahaa, spinoffeja sekä useammankin oikeusjutun, jotka Warner Bros. -studio on tähän asti onnistunut välttämään.
Striimauspalvelu tavoittelee tulevalla elokuvallaan roisien animaatioelokuvien ystäviä.
Toimintatähdeksi ryhtynyt näyttelijä pistää viileän vaihteen päälle.
Popin supertähdelle halutaan tehdä tilaa hinnalla millä hyvänsä.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Kauhistuttavassa tilanteessa urheat tavikset nousevat sankareiksi.
Alkuperäisen Alien-elokuvan mukaan avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi. Jos palkeitaan kuitenkin haluaa testata, tänä keväänä siihen on ainutlaatuinen tilaisuus.
Harry Potter -elokuvakonserttien saaga saa jatkoa Suomessa.
Conjuringit eli Kirotut ovat osa James Wanin luomaa kauhu-miniversumia. Huippusuositut elokuvat ovatkin jo poikineet spinoffeja.
Ison budjetin tieteisseikkailu Ghost in the Shell ei menestynyt Yhdysvalloissa odotetusti.
Tänään nähdään televisiossa Steven Spielbergin vuonna 1993 valmistunut Jurassic Park.