Etsi
Joidenkin kohdalla varsin suuri ero.
Markkinoinnin rattaat täydessä vauhdissa.
The Raid -elokuvien ohjaaja on löytänyt seuraavan projektinsa.
Toimintatähti Dolph Lundgren on ylivoimaisesti Ruotsin paras vientituote maailmalle. Actionleffojen erikoismies vietti äskettäin 59-vuotissyntymäpäiviään, jonka kunniaksi Loaded-sivusto kokosi hänestä hullujen faktojen listan.
Nämä Avatar-vauvat eivät ole oikeita, mutta ne näyttävät pelottavan eläviltä.
Katselusessiot käyntiin.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2006 valmistunut Juoksee saksien kanssa.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1986 valmistunut Suuret setelit.
Spoilerivaroitus, jos et ole nähnyt Doctor Strangea!
Johnny Deppin palkkaaminen Ihmeotukset ja niiden olinpaikat –elokuvan jatko-osaan on suututtanut osan fanikunnasta.
Hollywoodin rakastetuimpiin näyttelijöihin kuuluva Tom Hanks on uransa aikana kieltäytynyt monista rooleista menestyselokuvissa. Alla on merkittävimmät hittielokuvat, joiden rooleista Hanks kieltäytyi.
Oma Netflix-sarja?
Melkoista ylimielisyyttä.