Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut rikoselokuva Get the Gringo.
Siitä onkin kulunut aikaa, että olemme kuulleet jotain uutta Ridley Scottin tulevasta Alienin esi-osasta/Prometheuksen jatko-osasta Alien: Covenantista.
Tästä on puhuttu vuosikaudet. Ovatko vuonna 1986 ensi-iltansa saaneen Top Gunin homoeroottiset sävyt tahallisia vai tahattomia?
Uusin tulokas Marvel-universumin elokuvamaailmaan tuo mukanaan rinnakkaistodellisuuksia ja tuulahduksen idän mystiikkaa, kun Doctor Strange loihtii esille yliluonnolliset voimavaransa.
Teksti: Johanna Juntunen
Samurai Rauni Reposaarelaisen vastaanotto kirvoitti Satakunnan kansalta kommentin. Siinä oli monta ongelmaa.
Tennispalatsiin tulee kolme uutta pakohuonetta.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Kauhukomedia Boo! A Madea Halloween oli tuottoisin elokuva Yhdysvalloissa viikonloppuna.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut kotimainen elokuva Tie pohjoiseen.
Näyttelijä päätyi arveluttavaan mainokseen.
Spekulaatioita elokuvan juonesta.
Tänään nähdään televisiossa Rambo-elokuvasarjan kolmas osa vuodelta 1988.
Sai erityiskykynsä vuoksi aikoinaan mainetta.