60 minuuttia aikaa murtautua ulos – Tennispalatsiin tulee kolme leffahenkistä pakohuonetta

Tennispalatsiin tulee kolme uutta pakohuonetta.

24.10.2016 12:58

Maailmalla suosituiksi tulleet Room Escape -pelit eli pakohuoneet ovat rantautuneet myös Suomeen. Ryhmissä pelattavissa peleissä täytyy päästä ulos lukitusta huoneesta päättelykykyä käyttäen. Aikaa on 60 minuuttia.

Helsingin Tennispalatsiin avataan perjantaina kolme pakohuonepeliä, joissa on mukana leffamaista seikkailua. Pakohuone nimeltä Pako Marsissa on lavastettu scifi-henkisesti. Mayan aarre -pakohuone vie Indiana Jones -henkisiin tunnelmiin. Kolmas huone Salainen metsämökki taas tuo mieleen pankkiryöstöelokuvat.

Huoneet on rakennettu Tennispalatsin toisessa kerroksessa sijaitsevaan tilaan, jonne koko kompleksi suunniteltiin alusta asti seiniä ja lattiaa myöten. Mukana on erilaisia äänimaailmoja ja yllätyksiä, joihin ei voi varautua.

– Toisin kuin aiemmin nähdyissä pakohuonepeleissä, uusissa huoneissa on erittäin paljon mekaniikkaa ja sähkötekniikkaa seinien sisällä, kertoo Escape Eventsin Ville Salonen.

Ensimmäiset pakohuonepelit keksittiin vuonna 2007 Japanissa, mistä ne levisivät muualle Aasiaan. Suomeen ensimmäiset pakohuonepelit tulivat pari vuotta sitten.

Tennispalatsin pakohuoneet avautuvat perjantaina 28. lokakuuta. Lisätietoja täältä.

Lisää luettavaa