Etsi
Viikolla 38 ensi-iltaan saapuu peräti kuusi uutta elokuvaa. Vain kaksi niistä sijoittuu nykyaikaan ja niistäkin toisessa tutkitaan menneisyyden merkitystä.
”Kaksi maailmaa, yksi monsteritiimi.” Kuka ihme näytti tälle leffalle vihreää valoa? Budjettikin ehti nousta 125 miljoonaan.
Disney-pomo Bob Iger antoi hiljattain erikoisen lausunnon. Tai ehkä se on vain realistinen.
Miten olisi ”Margot Robbien pieruboksi ansaitsee syvän kieli-iskun?” tai ”miksi Ryan Gosling näyttää aina siltä, että hän yrittää pieraista äänettömästi?” Jep, Jimmy Kimmel, supertähdet ja heille osoitetut ilkeämieliset twiitit on täällä taas.
Frendit-tähti ei tiettävästi kanna kaunaa.
Tänään nähdään televisiossa David Fincherin ohjaama jännityselokuva Seven vuodelta 1995.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Angelina Jolien ja Brad Pittin ero saa jälleen uusia sävyjä.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2009 valmistunut kauhukomedia Jennifer’s Body, jonka pääosassa nähdään Megan Fox (Transformers) ja Amanda Seyfried (Mamma Mia!).
Vuonna 2020 Tähtien sota täyttää jo 43 vuotta.
Joukko Hollywoodin suurimpia tähtiä on lähtenyt mukaan Donald Trumpin vastaiseen videokampanjaan.
Palkintoa ei ole vielä yritetty saada takaisin.
Tänään nähdään televisiossa kauhua ja trilleriä yhdistelevä End of Days vuodelta 1999.