Etsi
Paluu mahdollinen?
Ridley Scott halusi toteuttaa oman Alien-visionsa, joten Blomkampin Alien 5 sai väistyä.
IMDb-arvosana 5,5.
Halloween oli viikonloppuna Yhdysvaltojen ykkönen.
Johnny Deppin exän, Amber Heardin uusi elokuva London Fields on flopannut katastrofaalisesti.
Viikonloppuna juhlittiin Halloweenin merkeissä.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Markku Pölönen on palannut!
Disney voisi kyllä tehdä palveluksen faneille ja kertoa mitä Guardians 3:lle kuuluu. Leffan julkaisupäivämäärääkin siirrettiin jo parilla vuodella.
Tänään nähdään televisiossa seikkailuelokuva Muumion paluu vuodelta 2001.
Televisiosta tulee tänään kuudella Oscarilla palkittu sotaelokuva The Hurt Locker (2008).