Netflixin uudelle hittisarjalle suunnitellaan jo jatkoa

Sekä kriitikoiden että katsojien kehuma yliluonnollinen sarja ei jää vain yhteen kauteen.

Netflixin uudeksi hitiksi nousseelle Stranger Things -sarjalle kaavaillaan jo jatkoa, kertoo sarjan vastaava tuottaja ja ohjaaja Shawn Levy.

”Olemme ehdottomasti toiveikkaita, että saamme jatkaa usean kauden verran. Suunnitelmana on jo jatkaa näiden hahmojen kanssa ja esitellä samalla uusia tärkeitä hahmoja seuraavalla kaudella”, Levy kertoo Slashfilmille.

”Monet isot mysteerit saavat vastauksen ensimmäisen kauden lopussa, mutta kaivamme esiin uusia ongelmia ja kysymyksiä, jotka luovat uusia tarinoita ja jatkotutkimuksia.”

Stranger Thingsin ovat luoneet Ross ja Matt Duffer, jotka myös ohjasivat valtaosan ensimmäisen kauden jaksoista.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut