Etsi
Tänään nähdään televisiossa tieteisklassikko Starship Troopersin toinen jatko-osa Starship Troopers 3: Marauder.
Game of Thrones on sen verran suosittu sarja, että se näkyy myös näyttelijöiden palkoissa. Ensi kaudelle monille näyttelijöille on tiedossa palkankorotus.
Tänään esitetään televisiossa Hunter S. Thompsonin romaaniin perustuva Rommipäiväkirja, jonka pääosassa nähdään Johnny Depp.
Netflixin tuleva Trollhunters-animaatiosarja on ongelmissa, koska sarjassa ääninäyttelevä Anton Yelchin kuoli yllättäen kesken tuotannon.
Sarjan viimeinen jakso ei anna odottaa jatkoa, eikä sitä ole luvassakaan, sanoo tekijä.
Palkittu ohjaaja on vihdoin uuden projektin kimpussa.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Vuosi 1974, Charles Bronson ja Väkivallan vihollinen. Onko autenttisempaa 70-luvun elokuvaa? Eipä juuri.
Ensin Ridley Scott sanoo ei, nyt taas kyllä. Mistä kiikastaa, mikä mättää?
Episodin toimitus pääsi katsomaan tarkoin varjellun Independence Dayn jatko-osan ennakkoon.
Jos otat, et aja. Myös Han Solon pitäisi muistaa tämä opetus.
Asutko Helsingissä, Turussa tai Tampereella? Nyt olisi mahdollisuus nähdä teatterissa tämän vuoden kohutuin kauhuleffa The VVitch: A New-England Folktale.
AJ Annilan ohjaaman Ikitien kuvaukset ovat alkaneet Virossa.