Kevin Spaceyn korttitalo ilmestyi dvd:nä ja blu-rayna

27.6.2013 09:52

Tilausvideopalvelu Netflix on ryhtynyt tuottamaan omia sarjoja, joista brittisarjaan perustuva House of Cards on ensimmäinen. Netflix ei pihtaillut vaan tuotti saman tien huippusarjan, jonka tuottaja-ohjaajana toimii muun muassa David Fincher ja päätähtenä Kevin Spacey. Nyt sarja on saatavana myös dvd:nä ja blu-rayna.

Tiettävästi 100 miljoonaa dollaria maksanut sarja sijoittuu Washingtoniin. Keskushahmona on Spaceyn loistavasti esittämä demokraattipoliitikko, joka ei saakaan havittelemaansa ulkoministerin paikkaa ja ryhtyy rakentamaan koston korttitaloa.

Tiheätunnelmaisessa poliittisessa jännitysnäytelmässä yhdistyvät shakespearemainen draama ja machiavellimainen juonittelu. Kikkailemattoman tyylikkäästi kuvattu ja loistavasti näytelty sarja tempaa mukaansa koukuttavasti, ja katsojaa ilahduttaa, että koko ensimmäisen kauden voi katsoa putkeen. Kolmentoista ahmitun jakson jälkeen tulee suorastaan tyhjä olo, mutta sitä lohduttaa tieto, että toinen kausi on tekeillä.

Dvd ja blu-ray ovat valitettavasti ekstrattomia, joten koko sarjan jo nähneille ei paketissa ole tarjolla mitään lisäbonusta.

Jussi Huhtala

Sarja ★★★★★

House of Cards. Yhdysvallat 2013. Useita ohjaajia ja käsikirjoittajia, perustuu Michael Dobbsin kirjoihin ja BBC:n minisarjaan. Pääosissa Kevin Spacey, Robin Wright, Kate Mara. Ikäraja 12. Dvd & blu-ray. Julkaisupäivä 19.6.2013.