Episodin joulukalenteriin nousi muutamia outoja katsomiskokemuksia, jotka siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi muodostuivat ikimuistoisiksi. Sehän taiteessa on parasta: Sitä ei välttämättä aina ymmärrä, mutta jos se kolahtaa, sitä vain katsoo silmät sydäminä.
Searching (2018)
Aloitetaan kuitenkin altaan matalasta päädystä, sillä Aneesh Chagantyn pikkuhitti on outo ennemmin toteutustapansa kuin sisältönsä suhteen. Elokuvissa on aikaisemminkin hyödynnetty puhelinten ja tietokoneiden ruutuja, mutta Searching-jännäri on toteutettu lähes kokonaan erilaisten laitteiden näyttöjen kautta.
John Chon esittämä yksinhuoltajaisä ei eräänä päivänä saa yhteyttä tyttäreensä ja kyselyt tämän oletetuista olinpaikoista alkavat paljastaa outoja asioita. Tyttären digitaalisen jäljen tutkiminen johtaa yhä uusiin arvoituksiin ja pahaenteisempiin teorioihin.
Searchingin toteutustapa on tietysti kikkaileva ja pakottaa tekijät ajoittain hieman väkinäisiin ratkaisuihin. Elokuvan mysteeri on kuitenkin niin kiehtova ja pääosanesittäjät niin vakuuttavia, että samalla kun innovaatiota ihastelee sen läsnäolon myös unohtaa!
Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives (Loong Boonmee raleuk chat, 2010)
Ja sitten sinne syvään päähän! Thaimaan ensimmäinen – ja toistaiseksi ainut – Kultaisen palmun voittaja jakoi mielipiteitä heti tuoreeltaan.
Joitakin sen haahuileva juoni, jossa henkimaailman asiat sekoittuvat sulassa sovussa reaalimaailmaan, jossa oudot olennot vaeltavat viidakossa ja ihmisille tapahtuu outoja asioita, suorastaan raivostutti. Toisia taas nimenomaan sen arvoituksellisuus ja moniselitteisyys ihastutti, kun Boonmee pohtii vakavaa sairauttaan ympärillään perheensä, johon kuuluu myös edesmenneitä rakkaita ja uusia muotoa saaneita läheisiä – ja ehkä sielunvaelluksen myötä aikaisempien elämien tapahtumia.
Titane (2021)
Cannes-voittajiin kuuluu myös luukkumme seuraava outous. Lienee parempi antaa suoraan puheenvuoro elokuvaan rakastuneelle Episodin toimittajalle: ”Julia Ducournaun body horror -draama ei ole vain mieltä räjäyttävä vaan koko mielen sulattava kokemus. Metallisen kylmänä alkava teos sarjamurhaajasta, joka harrastaa seksiä auton kanssa, yllättää kaiken järkyttävän sisältönsä sijaan kuitenkin eniten sillä, kun se yhtäkkiä sulattaa katsojansa sydämen täysin. Teoksen ytimestä löytyy kuin löytyykin herkkä ja puhutteleva tarina perheestä, sukupuolesta ja rakkaudesta. Yhtään vastaavanlaista elokuvaa ei olla koskaan tehty ja tuskin tullaan koskaan tekemään.”
Synecdoche, New York (2008)
Mitä olisi outojen elokuvien luukku ilman Charlie Kaufmania? Hän on juhlittu käsikirjoittaja, joka on ohjannut oman osansa surrealistisia, todellisuuden metatasoilla leikitteleviä elokuvia. Suurin ja kaunein niistä on Synecdoche, New York, jossa teatteriohjaaja pyrkii saamaan hajoavaa elämäänsä edes jollain tavalla hallintaansa. Se johtaa yhä laajenevassa kaupunkilavasteessa tapahtuvaan, vuosia kestävään projektiin, jossa ohjaaja kehottaa näyttelijöitä elämään roolejaan tosielämässä.
”Harva asia on yhtä kiehtovaa nähdä kuin taiteilija repimässä koko sieluaan ja itseään taiteeseensa. Juuri niin Charlie Kaufman tekee henkilökohtaisimmassa ja kipeimmässä elokuvassaan, Synecdoche New York. Massiivinen teos tutkii kuolemaa ja taiteilijuutta niin syvän henkilökohtaisella otteella, että sitä rohkeampaa ja puhuttelevampaa elokuvaa on lähes mahdotonta löytää”, todettiin perusteluissa.
I’m Thinking of Ending Things (2020)
Joulun kunniaksi tupla-annos Kaufmania! No, jos jonkun pitää olla arvostetuimpien outojen elokuvien listalla kahdesti, niin juuri hänen. Ja I’m Thinking of Ending Things on paikkansa ansainnut! Muuten, Kaufman taitaakin olla ensimmäinen ohjaaja, joka esiintyy toistamiseen Episodin joulukalenterin luukussa. Tuleeko esiintymisiä vielä lisää? Vain joulupukki tietää.
Elokuvassa Jesse Plemonsin ja Jessie Buckleyn esittämä pariskunta on matkalla tapaamaan miehen vanhempia, vaikka nainen on jo jonkin aikaa harkinnut suhteen päättämistä (mistä kumpuaa tarinan nimi). Jo matkalla he kohtaavat outoja ja ikäviä asioita, eikä tilanne parane perillä. Naiseen viitataan usealla eri henkilöllisyydellä, aikatasot heittävät häränpyllyä ja outo koulun talonmies häilyy mukana tapahtumissa.
Häkellyttävä, surrealistinen psykologinen jännäri tutkii identiteettiä, toiveajattelua ja mielen hajoamista. Että ei muuta kuin hauskaa joulua!
Mother! (2017)
Jos Kaufman on outo, niin eivät ”tavallinen” tai ”normaali” ole sanoja, joita yleensä liitetään Darren Aronofskynkään tuotantoon. Mutta jopa siinä Mother! leijuu aivan omalla tasollaan.
Jennifer Lawrence ja Javier Bardem asuttavat kaunista kotia, jota erityisesti Lawrencen esittämä nainen remontoi taloa, jolle visualisoi sykkivän sydämen. Idyllin rikkoo miehen ja naisen saapuminen, jotka ovat saapuneet tapaamaan Bardemin esittämää juhlittua kirjoittajaa. Pian väkeä lappaa ovista ja ikkunoista ja meno käy yhä kaoottisemmaksi.
Halutessaan elokuvaa voi ihmetellä ajatuksenvirralla etenevänä kauhutarinana tai sitten raskaskätisenä vertauskuvana maailman tuhosta, johon ihminen ja ihmisten uskonnot vaikuttavat suoraan itsekkäällä ja alistavalla luonteellaan. Näin sen näki Episodin toimittaja: ”Darren Aronofskyn hektinen trippi vetää katsojan suoraan syvään päätyyn ja vakuuttaa anteeksiantamattomalla kerronnallaan ja villillä kuvastollaan.”
Seuraavassa luukussa ollaan ehkä helpommin ymmärrettävän äärellä, mutta meno on silti vakavahkoa.
