Searching

Saavutus paitsi teknisen elokuvakerronnan myös sen alta löytyvän huiman tunneskaalan osalta.

31.10.2018 14:00
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 02.11.2018

Searching on jännitysnäytelmä, joka asettaa itse omat raja-aitansa ja vyöryy niiden yli kokonaisvaltaisella tunneskaalalla. Teini-ikäinen tytär on yön aikana kadonnut ilman johtolankoja, joten epätoivoiselle isälle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin murtautua tytön tietokoneelle etsimään tiedonmurusia siitä, missä tyttö saattaisi olla ja miksi.
Elokuvan promokuvissa pääosan John Cho on poliisien ja toimittajien piirittämänä ulkoilmassa. Kuvat ovat täysi vastakohta elokuvan todelliselle olemukselle: Searching esitetään kokonaisuudessaan tietokoneen tai muun medialaitteen ruudulta. Valkokankaan yläkulmaan ilmestyvä viestikutsu on yhtä tärkeä osa tarinaa kuin kahden ihmisen kohtaaminen perinteisessä kerronnassa. Samaa yhden diginäytön tehokeinoa on aiemmin käytetty esimerkiksi Moderni perhe -komediasarjan yhdessä jaksossa.

Elokuvan on ohjannut ensikertalainen, aiemmin Googlelle mainoksia tehnyt Aneesh Chaganty. Esitystavan äärimmäisen gimmickin ja ohjaajan taustan huomioiden on uskomaton saavutus, että Searching on paitsi erinomainen jännityselokuva katoamismysteeristä myös koskettava ja hulvattoman hauskoja kohtia sisältävä draama, joka pureutuu digiteknologian lisäksi tavallisen perheen arkeen ja syvälle ihmisyyteen.

Searchingin intensiivinen yhden ruudun jännitys pitää mukanaan kuin The Raid -toimintaelokuvan ehtymätön adrenaliiniryöppy. Tuloksia on tultava nyt eikä vasta huomenna. Samalla elokuva onnistuu välittämään harvinaisen laajaa tunneskaalaa, joka riepottelee katsojaa laidasta laitaan ilman sääliä. Searching manipuloi ihmismielen tunteita tietokoneen ruudulla ja kirjaimellisesti Excel-taulukoissa tehokkaammin kuin moni näytelty draamaelokuva. Erityisesti Searching iskee päin näköä niitä, joilla on omia lapsia.

Jotta tarina ei harhailisi pois yhdeltä näytöltä, elokuvan henkilöt käyvät puhelunsa pääasiassa videopuheluina. Se ei kuitenkaan häiritse suuremmin, koska ehkä vain minä ja tuntemani suomalaiset noin yleensä olemme jumiutuneet vanhanaikaiseen äänipuheluun. Muuten elokuvalle oleellinen teknologia ja esitystapa toimii moitteetta eikä häiritse lainkaan niin paljon kuin tyttären käyttämä virheetön viestittely isänsä kanssa. Moniko teini-ikäinen tytär oikeasti chattailee vanhemmilleen käyttäen isoja kirjaimia ja välimerkkejä?

Siinä missä esimerkiksi vuoden 2010 Trust-elokuva varoitti ihmisiä verkkomaailmasta ja siellä odottavista vaaroista, käsikirjoittaja-ohjaaja Chaganty välittää Searching-elokuvallaan modernin teknologian mahdollisuuksia arjen olennaisena apuvälineenä, oli etsinnän lopputulos mikä tahansa. Siinä sivussa toki nähdään verkko- ja uutismaailmalle tyypillistä aidan takaa huutelua, mikä tuo tarinaan entistä enemmän arjen tuntua ja lisää syvyyttä, jota tulisi pohtia parempaa yhteiskuntaa rakennettaessa.

Searching esitettiin alkusyksystä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla. Onneksi elokuva pääsi laajempaan levitykseen, sillä en malta odottaa, että pääsen jakamaan uniikin kokemuksen tuttavieni kanssa.

Searching -elokuvan traileri

Lisää luettavaa