Illalla tv:ssä: Tähti joutui seikkailuklassikossa 2000 hyönteisen piinaamaksi – tarvitsi rauhoittavan lääkkeen

IMDb-arvosana on 7,5.

Julkaistu:

Illalla voi hypätä Indiana Jonesin vauhdikkaiden seikkailujen pariin, kun vuoden 1984 klassikko Indiana Jones ja tuomion temppeli esitetään televisiossa. Sen voi katsoa myös suoratoistopalveluista Netflix ja SkyShowtime.

Harrison Fordin esittämä Indiana Jones päätyy tällä kertaa Aasiaan, missä arkeologinen tutkimusretki saa nopeasti vaarallisen käänteen. Vastassa on salaperäinen kultti, varastettu pyhä kivi ja kadonneita lapsia. Seikkailuun mahtuu runsaasti toimintaa, jännitystä ja hurjia tilanteita.

Steven Spielbergin ohjaama elokuva tunnetaan näyttävistä erikoistehosteistaan, joista se palkittiin Oscarilla.

Tuomion temppeli on sävyltään huomattavasti synkempi kuin sarjan muut osat. Kaikki eivät pidä sitä aivan ensimmäisen elokuvan veroisena, mutta vauhdikkaana seikkailuna se toimii edelleen mainiosti. Lisäksi 1980-luvun tunnelma ja hurjat toimintakohtaukset tekevät siitä monien mielestä pätevää katsottavaa.

Lue myös: Nyt suoratoistona: Vuoden 2017 scifi-leffassa sattui ja tapahtui – Harrison Ford juotti kanssanäyttelijälle viskiä, löi myös iskun perille

Indiana Jones ja Tuomion temppeli.

Kerrottakoon, että näyttelijä Kate Capshaw tarvitsi rauhoittavan tabletin leffassa nähtävää inhottavaa hetkeä varten. Pelottavassa kohtauksessa hänet peittää yli 2000 hyönteistä, eikä hän olisi kyennyt tekemään kohtausta ilman lääkitystä.

Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 77 ja yleisömittari luvussa 82. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Pe 4.9.2026 klo 22.35 · MTV3
  • La 5.9.2026 klo 23.00 · MTV Sub

Lue myös: Lähes 20 vuotta toimitusjohtajana toiminut Bob Iger julistettiin Disney-legendaksi – Harrison Fordin mukaan mies teki lähes mahdottomia päätöksiä

Lue myös: Steven Spielberg ja Harrison Ford eivät innostuneet George Lucasin ideoista – Lopputuloksena syntyi parjattu Indiana Jones -leffa

Youtube video

Lähde: ScreenRant

Lisää Episodi.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi