Neljällä Oscarilla (muun muassa paras elokuva) palkittu Parasite (2019) oli alkuvuodesta Suomenkin elokuvateattereissa jättimenestys, ja tätä kautta ohjaaja Bong Joon-hon aiemmillekin töille on ollut kysyntää. Hiljattain teattereihin tuotu Memories of Murder (2003) on saanut hyvät katsojaluvut joten vaikuttaa oikeutetulta, että myös Mother (2009) tuodaan Suomen valkokankaille. Bong on ohjannut urallaan seitsemän pitkää elokuvaa, mutta juuri näiden kolmen koreankielisen leffan ansiosta häntä pidetään alan tinkimättömänä mestarina.
Bong tunnetaan käsikirjoittaja-ohjaajana, joka sekoittaa eri tyylilajeja. Monet hänen elokuvistaan saavat katsojan jännittämään, itkemään ja nauramaan miltei samanaikaisesti niin saumattomasti, ettei sitä voi kuin ihailla. Mother on kuitenkin hienoinen poikkeus siten, että se on melko puhtaasti rikostrilleri ja perhedraama. Kuitenkin jo surrealistiset ensimmäiset kaksi minuuttia vakuuttaa katsojan ehkäpä huvittuneestikin siitä, että ihan tavanomaista trilleriä ei olla katsomassa. Mother on varmasti yksi hitchcockmaisimpia moderneja elokuvia.
Yksinhuoltajaäidillä (Kim Hye-ja) on kylässä pikkuinen puoti, jossa hän myy mausteita ja yrttejä. Hän myös suorittaa akupunktioita ilman minkäänlaisia lupia, mutta taloudellinen tilanne on jatkuvasti kehno. Hänen poikansa Do-joon (Bin Won) on jo 27-vuotias, mutta asuu vielä äitinsä luona ja he jopa nukkuvat samassa sängyssä. Poika on hieman jälkeenjäänyt, ja äiti on enemmän kuin ylisuojelevainen mutta ei kuitenkaan kontrollifriikki. Poika saa ystävänsä Jin-taen (Jon Goo) kanssa tehdä hölmöyksiäkin ilman, että äiti olisi ainakaan omaa poikaansa heti tuomitsemassa. Jin-tae on asia erikseen ja hän tietää miten ystävää manipuloidaan. Eräänä päivänä pojat tekevät ilkivaltaa hienolla golfkentällä ja saavat viranomaisilta satikutia.
Kun nuoren tytön ruumis löytyy ikään kuin groteskisti esille jätettynä, läheltä löytyy myös golfpallo. Do-joon on yhtäkkiä pääepäilty, mutta äiti aikoo todistaa tämän syyttömyyden välittämättä siitä, että poliisit voivat näyttää hänen rinnallaan amatööreiltä. Koska poika ei ole kylän terävin kynä, johtavat virkavalta ja monet muut tahot häntä helposti harhaan, eikä hän itsekään tiedä mitä on tehnyt vai onko tehnyt mitään. Hän kärsii myös vakavista muistihäiriöistä. Virallisen tunnustuksen saaminen koko pienen ikänsä kiusatun pojan suusta tuntuu lasten leikiltä.
Memories of Murderin ja Parasiten tapaan virkavaltaa kuvataan jälleen varsinaisena hölmöläisten kerhona, mikä tuo elokuvaan edes hivenen koomista antia, mutta muuten kyse on Bong Joon-hon selkeästi vakavimmasta teoksesta. Hän myös tietää tarkalleen, mihin kamera pitää sijoittaa. Pelkästään laajan kuvasuhteen takia katsoja on usein sopivan välimatkan päässä tapahtumista, koska emme tiedä tarinasta yhtään sen enempää kuin päähenkilötkään. Bong ei tietoisesti anna meille etumatkaa, ja välillä tiettyjen hahmojen usein vain sivuprofiilista kuvatuista äärimmäisistä lähikuvista tulee jopa vaivautunut olo.
Bong on aina ollut myös loistava näyttelijäohjaaja, ja Koreassa etenkin television puolella suosittu ja arvostettu Kim Hye-ja on roolissaan aivan ilmiömäinen. Muun muassa Los Angelesin elokuvakriitikot nimesivät hänet aikoinaan vuoden parhaaksi naisnäyttelijäksi. Bong on myös kertonut, että rooli on kirjoitettu varta vasten täydellisenä tv-äitihahmona tunnetulle Kimille ja he tapasivatkin useaan otteeseen vuosien aikana kun käsikirjoitusta hiottiin. Ohjaajan sanoin elokuvaa ei olisi edes tehty, jos näyttelijätär ei olisi siihen suostunut.