Illalla tv:ssä: Suomalaisen kansantaiteilijan elämää – ”vuoden paras kotimainen elokuva”

IMDb-arvosana on 6,3.

Julkaistu:

Illan tv-viihteessä on elokuva Juice (2018).

Elokuva kertoo taiteilija Juice Leskisen elämästä. Juice oli yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista muusikoista, ja hänet tunnettiin myös kirjallisista taidoistaan. Elokuva seuraa sekä hänen yksityiselämäänsä että uraansa.

Vuoden 2019 Jussi-gaalassa elokuva palkittiin kolmella palkinnolla. Se sai pystit parhaasta pukusuunnittelusta, maskeeraussuunnittelusta ja kuvauksesta.

Näyttelijöinä muun muassa Riku Nieminen, Iida-Maria HeinonenPekka StrangSilmu StåhlbergAntti Tuomas HeikkinenAnnaleena Sipilä sekä Ilkka Heiskanen. Ohjauksesta vastaa Teppo Airaksinen.

Episodin arvostelussa elokuva sai neljä tähteä:

”Käsikirjoituksessa on otettu taiteellisia vapauksia, ja esimerkiksi Marjan hahmo perustuu useihin eri henkilöihin. Juicen ja Harri Rinteen välinen nokittelukin on pitkälti mielikuvituksen tuotetta. Nämä taiteelliset ratkaisut ovat kuitenkin täysin perusteltuja, sillä näin tarinaan on saatu jännitteitä ja käänteitä.

Dialogi on kautta linjan luontevaa ja uskottavaa, ja siitä puuttuu suomalaisille elokuville ominainen jäykkyys ja teennäisyys. Niemisen ohella etenkin Pekka Strangin roolisuoritus jää vahvasti mieleen.

Juice on surumielinen ja hallitusti ohjattu kokonaisuus, jossa ei turhia kaunistella. Siinä näytetään enemmän menestyksen varjopuolia kuin itse menestystä. Lopputulos on kenties vuoden paras kotimainen elokuva.”

Elokuva on myös Cineastissa, Viaplayssa ja Ruutu Plussassa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Pe 12.9.2025 klo 23.15 · Nelonen

Alla traileri.

Lue myös: Ylen uudessa komediasarjassa ratkotaan rikoksia ja etsitään kadonneita: ”Mitä tahansa absurdia voi tapahtua”

Lue myös: Dingo-elokuva sai Elokuvasäätiöltä jättipotin, eikä se ole ainoa – näin paljon uusia kotimaisia elokuvia tuetaan

Lue myös: ”Ensin sanoin, että tämä on ihan paska!” – Teppo Airaksinen ohjasi amerikkalaisen teinikomedian

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.