Iron Skyn jatko-osassa matkataan maan keskipisteeseen

Meillä on ongelma. Pyrstö ei toimi.

”Olenko ainut, jota pyrstö häiritsee?” kysyy Timo Vuorensola vilkaistuaan kerran avaruusalusta, ja Episodin toimittaja yrittää vajota syvemmälle tuoliinsa. Olemme Saksassa, Pixomondon studiolla. Kansainvälinen erikoisefektifirma on tunnettu työskentelystä Se mikä ei tapa -elokuvassa ja Game of Thrones -sarjassa. ”Pääasiassa lohikäärmeitä”, meille kerrotaan. Parhaillaan he viimeistelevät Iron Sky: The Coming Race -elokuvaa, joka on ollut työn alla melkein kuusi vuotta. ”Se on liian värikäs. Liian… pinkki. Ja pyrstön liikkeen pitäisi olla rajumpaa, kun se murskautuu vuoreen.” ”Jos minä olisin alus ja syöksymässä vuoreen, minun pyrstöni olisi jäykempi”, puolustautuu tuottaja Tero Kaukomaa. ”Niin, koska pitäisit siitä.” Toisin sanoen, tyypillinen päivä elokuvan tekemisen maailmassa.

Kauan odotettu jatko-osa Iron Sky: The Coming Race sijoittuu aikaan 20 vuotta ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen ja lupaa olla paljon, paljon sitä isompi. Myös fanit lahjoittivat rahaa suomalais-saksalais-belgialaiseen yhteistuotantoon päästäkseen vastineeksi esimerkiksi dinosauruksen syömäksi.

– Yksi toinen joutuu tallotuksi. He kaikki maksoivat siitä! Timo Vuorensola nauraa, ja meillä on ilo kertoa fanien saaneen rahoilleen vastinetta.

– Budjettimme on lähes 20 miljoonaa. Ensimmäisessä se oli kahdeksan, Tero Kaukomaa lisää.

Pohdimme, tekeekö se siitä suurimman suomalaisen yhteistuotannon koskaan.

– Se oli Angry Birds -animaatio, mutta me olemme kallein näytelmäelokuva. Sen mainitseminen naurattaa aina, sillä mikä siitä tekee hyvän asian? Mitä isompi budjetti, sitä mutkikkaampaa kaikki on. Mutta tarkoitus oli aina luoda franchise. En tiedä mihin tämä päättyy, mutta tavallaan tämä tuntuu aloitukselta.

Haastattelimme Timo Vuorensolaa, ja ilmeisesti vain rautataivas on rajana. Olettaen, että pyrstö saadaan ojennukseen.

Ottaen huomioon kuinka paljon aikaa on kulunut The Coming Racen ensimmäisestä trailerista, harkitsitteko koskaan vaihtavanne joitakin hahmoja tai lisäävänne uusia? Jotkut ovat jo esimerkiksi unohtaneet kuka Sarah Palin on.

Hän ei ollut poliittisesti ajankohtainen enää silloinkaan, kun julkaisimme trailerin. Mutta me vain rakastuimme hänen pilapiirrosmaisuuteensa ja päätimme, että ajankohtaisen politiikan seuraamisen sijaan pidämme kiinni hahmosta. Voi niitä aikoja, kun ajattelimme, että Sarah Palin Yhdysvaltojen varapresidenttinä olisi hulluin asia mitä voisi tapahtua. Nyt meillä on Trump, ja kaikki ajattelevat, että: ”Voi paska.”

Koko hoidon oli aina tarkoitus perustua onton maapallon konseptiin. Sen mukaan kokonainen esihistoriallinen maailma on säilynyt siellä, koskemattomana. Ehkä siellä on avaruusolentoja, ehkä siellä on liskoja. Siitä on monia muunnelmia, ja meidän on vain yksi niistä. Meidän versiomme on jonkinlainen yhdistelmä ja perustuu [Edward Bulwer-Lyttonin] tieteisromaaniin Vril, The Power of the Coming Race. Se kirjoitettiin 1800-luvulla ja kertoo seikkailijoista, jotka löytävät sisäänpääsyn onttoon maapalloon. Elokuvamme nimikin perustuu siihen.

 

Eikä sillä ole mitään tekemistä Jules Vernen kanssa?
Se on toki hänen inspiroimansa. Luin hänen kirjojaan lapsena, joten ne ovat siellä taustalla. Päätarinan mukaan maapallon sisällä elää liskoihmisiä, jotka ovat vahingossa luoneet ihmisrodun. Ihmiset ottivat sitten pallon haltuunsa, ja vaikka liskot eivät suoraan voi taistella ihmisiä vastaan, ne yrittävät vaikuttaa ihmisten politiikkaan, kulttuuriin ja historiaan. Monet historiasta tuntemistamme hahmoista ovat itse asiassa liskoihmisten lähettämiä. Se on tyypillinen salaliittoteoria – että kaikki pahat poliitikot ovat liskoja (naurua).

Tämä tapahtuu 20 vuotta myöhemmin, joten pääosassa on natsien kuutukikohtaan jääneiden ihmisten seuraava sukupolvi. Halusimme tarinasta mahdollisimman omillaan seisovan, joten ei ole välttämätöntä nähdä ensimmäistä. Kyseessä on täysin eri tarina. Toki viittaamme alkuperäiseen, mutta ei mihinkään sellaiseen mistä pitäisi tietää entuudestaan.

Tuntuu kuin olisitte tällä kertaa painottaneet enemmän koomisia piirteitä?
Iron Skyssa olimme melko pitkälti jumissa kuuasemalla. Tässä esittelemme ihka uuden maailman. Halusimme ison mittakaavan tuntua. Mutta se on myös haaste, sillä kun työskentelee isommassa mittakaavassa, on vaarana hukata inhimillisen puolen. Haluaisin, että elokuvan päätyttyä tuntuisi kuin olisi katsonut kahden ihmisen [Lara Rossin ja Vladimir Burlakovin näyttelemät Obi ja Sasha] tarinan. He joutuvat hulluihin paikkoihin ja tekevät hulluja asioita, mutta inhimillinen puoli ei katoa.

Haluan että kaikki näyttää isolta ja massiiviselta ja valtavalta, sillä minussa on megalomaaninen puoleni. Mutta en halua tarinasta liian vakavaa. Se on järjetön ja halusin sen pysyvän sellaisena. Uskottavuus ei koskaan ollut huolenaiheemme.

No ei todellakaan. Terve, Graalin malja ja välitön Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -viba.
Sanoisin, että sillä on visuaalisesti tietty ulkoasu ja tarinankerronnallisesti toinen ilme. Onttoon maapalloon liittyy kaikenlaisia salaliittoteorioita ja Graalin malja on yksi niistä. Natsit olivat todella kiinnostuneita sen löytämisestä. Mutta kieltämättä ajattelin kaikkia George Lucasin ja Steven Spielbergin juttuja, joiden parissa kasvoin. Niissä oli kaikkea hauskaa ja ihastuttavaa. Nykypäivän ongelma on, että elokuvantekijöistä on tullut todella kyynisiä. Maailma vain on sellainen nykyään. Ymmärrän sen, mutta se ei ole minulle luonnollista. Kun esimerkiksi katson Indiana Jonesia, minusta on mahtavaa, että se antaa itsensä olla juuri sellainen kuin se on.

Nykyään on vaikea tehdä kulttielokuvaa, ja Iron Skysta on kulunut aikaa. Uskotko, että fanit ovat jaksaneet odottaa?
Aikaa on tosiaan kulunut, ja sitten tuli vielä tämä viime hetken viive. Meillä oli jo julkaisupäivä. Viive teki ihmisten innostamisesta vaikeampaa. Saadaksemme heidät takaisin teatteriin meidän on vakuutettava heille, että tarjolla on jotain, mitä he eivät ole vielä nähneet. Iron Sky onnistui pureutumaan monen elokuvissakävijän tietoisuuteen, joten ikkuna ei ole vielä sulkeutunut.

Olen aina ollut hämmästynyt fanipohjamme kansainvälisyydestä. Isoimmat maat ovat aina olleet Saksa, Yhdysvallat, Iso- Britannia. Sekä Kiina, mikä oli hienoinen yllätys, sillä ensimmäinen elokuva ei edes saanut virallista julkaisua siellä! Siksi halusin käyttää paljon aikaa tehdäkseni asiat oikein. Ja tehdäkseni siitä ison, sillä olet oikeassa – kilpailu on mieletöntä. Jos tekisi uuden lohikäärme-elokuvan, kaikki lähinnä haukottelisivat itsensä hengiltä.

Mikä selittänee, miksi olet jo työstämässä kiinalaista spin-offia.
Kolmas osa, Iron Sky: The Endgame, on myös työn alla. Se kertoo neuvostojoukoista Marsissa, sillä kukapa ei haluaisi nälviä venäläisiä? Ja se on musikaali. Ei nyt mikään La La Land Marsissa, mutta kuitenkin. Kiinalaisen spin-offin kanssa homma meni mutkikkaaksi, koska ensimmäinen elokuva oli synkkä poliittinen satiiri. Kiinalaiset eivät kuitenkaan halua vallalla olevan poliittisen tilanteen kommentointia, joten siinä on enemmän fantasiaa ja seikkailullisuutta. Sellaista mikä ei herätä ristiriitoja.

Kehitteillä on pelejä ja kirjoja, kuten juuri ilmestynyt Johanna Sinisalon Renaten tarina. Olemme tavallaan luomassa omaa Star Warsiamme toisilta lainaamisen sijaan. Tulemme pienestä maasta, jossa ei olla totuttu luomaan franchiseja – teemme näitä juttuja ensimmäistä kertaa. Se tietysti johtaa kaikenlaisiin virheisiin, ja niitä olemme tehneet roppakaupalla.

Paneutumisesi erikoistehosteiden yksityiskohtiin yllätti. Oletko oikeasti sitä mieltä, että faneille on merkitystä sillä, ovatko dinosaurukset yhtä hyviä kuin Jurassic Worldissa? Eivätkö he nimenomaan arvosta mokia ja virheitä?
Hyvä kysymys. Ensimmäinen Iron Sky kiinnosti monia sotafanaatikkoja: ihmisiä, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita natsihistoriasta tai salaliittoteorioista. Törmään heihin silloin tällöin – riittää, kun lukee kommentteja videoittemme alla. Joitakin loukkaa, että teemme aiheesta komediaa, ja sitten on niitä, jotka pitävät kaikkea todisteena Illuminaati-salaliiton olemassa olosta. Tämä ei tarjoa niin paljon sille yleisölle. Uskon, että fanien ydinryhmä vain odottaa jotain ennen näkemätöntä. Meillä on oikeita, eläviä olentoja ja dinosauruksemme ovat todella ainutlaatuisia.

Toivon mukaan pystymme esittelemään nämä elementit sellaisella tavalla, että yleisö hyväksyy ne. Usko tai älä, kaikki tapahtuu tarinaan ehdoilla. Niin, että lopulta ajattelet: ”Totta kai siellä on paavi.” The Coming Racessa on paljon kioskikirjallisuuselementtejä, mutta haasteemme oli sisällyttää ne tarinaan harkitusti. Genre-elokuvissa yleensä kasataan kaikki mahdollinen, heitetään se seinään ja katsotaan mikä tarttuu. Tässä kaikki palaset liittyvät jollain tavalla toisiinsa.

Onko universumissanne tietyt pelisäännöt?
On, ihme kyllä. Se ei ole taikamaailma – sillä on yhteydet oikeaan historiaan ja sitä sitovat fysiikan lait. Tiettyyn rajaan asti (naurua). Kaikella, mitä siinä tapahtuu, täytyy olla jonkinlainen, vaikka kuinka kaukaa haettu tieteellinen pohja. Otetaan vaikka Graalin malja – se on lähes ikuisen energian lähde. Se on ruokkinut Maan ytimessä olevaa aurinkoa. Kaikessa on siis sisäinen logiikka, ja mikäli joku haluaa tehdä jotain Iron Sky -universumiin liittyvää, sen pitää käydä minun pöytäni kautta ja minä tarkistan sopiiko se maailmaani. Minulla on kaanon, mutta olen valmis laajentamaan sitä. Ja lopulta tämä universumi on tarpeeksi vahva kannattelemaan itseään. Tieteistarinoiden maailmassa mikään ei oikeasti pääty, ellei itse niin halua. Se on minun loppupelini.

Uskomatonta, että kysyn tätä vasta nyt, mutta: miten kaikki sai alkunsa?
Vietimme saunailtaa, ja muutaman kaljan jälkeen ystäväni ehdotti, että meidän pitäisi tehdä elokuva kuunatseista. Aluksi se oli vitsi, mutta sitten meiltä alettiin kysellä mitä tekisimme seuraavaksi ja yllättäen Tero piti ajatuksesta. Se on ainutlaatuinen ja Iron Sky on hyvä nimi. Suomeksi se on vielä parempi, runollisempi. Se on lyhyt ja ytimekäs – kaikki tietävät mitä rauta on ja mitä taivas on, joten isketään ne vain yhteen! Olen iloinen, ettemme antaneet sille nimeksi Kuunatsit tai jotain muuta yhtä tyhmää.

Doris Wishman teki eksploitaatioelokuvan nimeltään Nude on the Moon.
Sellainen nimi vähättelisi elokuvaa. Voit olla sitä mieltä, että se on hölmöä, mutta kieltäydyn pistämästä Iron Skyta B-elokuvien lokeroon. Yksinkertaisesti kieltäydyn. Tiedän, että se olisi mielekästä ja se sopisi sinne, mutta minulla on filosofia: vaikka heittäytyisi kuinka hulluksi, pitää ainakin kutsua sitä niin, että se kuulostaa kunnioitettavalta. Iron Sky nimenä heijastaa sitä. Niin, äläkä tee siitä juttua, jossa amerikkalainen äijä taistelee natsien kanssa – tee ainakin päähenkilöstä naispuolinen opettaja.

Tai viileä tyyppi hihattomassa t-paidassa a la Bruce Willis Die Hardissa.
Obi on ensimmäisen elokuvan päähenkilö Renate Richterin tytär. Renate on nyt ikääntynyt ja sairas, ja tytär kapinoi – kuten nuoret yleensäkin tekevät. Tytär edustaa samaa asiaa kuin mitä äiti, mutta erilaisella asenteella. Vanhemmat eivät ikinä pyvy täysin vastaamaan lastensa odotuksia. Vanhemmiten he alkavat menettää uskoaan arvoihin, joita edustavat. Syvällä sisimmässään Renate on edelleen sama ihminen. Hän on aina ollut tarkka ja tunnollinen, ja Obi on nähnyt hänen yrittävän pelastaa maailmaa sellaisella asenteella. Nyt Obi haluaa yrittää omalla tavallaan. Mutta hänessä on samaa aatteen paloa.

Lara Rossi oli tärkeässä asemassa hahmoa rakennettaessa, sillä oli vielä yksi asia, jonka halusin välttää. Amerikkalainen tapa lähestyä naispuolista hahmoa on käytännössä tehdä hänestä mies. Miksei hän voi olla vain tavallinen ihminen, joka tekee asioita?

Näyttelijät eivät saa tarpeeksi kiitosta tällaisissa hulluissa olosuhteissa näyttelemisestä.
Jotkut vetäisivät homman helposti liiankin helposti. Udo Kier opetti sen minulle – hän sanoi, ettei edes halua tietää mitä green screenin tilalle tulee! Hän näki asian niin, että hänen hahmonsa on ollut kuutukikohdan johtaja niin kauan, että oli se mitä tahansa, se on hänelle aivan tuttua. Hän sanoi [Vuorensalo vaihtaa saksalaiseen aksenttiin]: ”Timo – en välitä. Olen viettänyt täällä kahdeksan vuotta elämästäni.” Hän näyttelee naama peruslukemilla kiinnittämättä huomiota hullunmyllyyn ympärillään. Pidin siitä ajattelutavasta. Että kun näkee dinosauruksen, ei pidä sitä minään.

Teksti: Marta Bałaga, Stuttgart

Aiheeseen liittyvät elokuvat