James Gandolfini oli suursuosiota nauttineen mafiasarjan Sopranos tähti. Sarjan teko ei ollut mutkatonta. Asia selviää Maxiin lisätystä kaksiosaisesta dokumenttisarjasta Wise Guy: David Chase and The Sopranos.
Gandolfini käytti Sopranos-sarjan teon aikaan päihteitä sen verran, että se aiheutti ongelmia. Gandolfinin läheiset ja kanssanäyttelijät järjestivätkin Gandolfinille intervention HBO:n toimitusjohtajan Chris Albrechtin New Yorkin asuntoon, mutta interventio ei onnistunut.
Gandolfini saapui Albrechtin asuntoon, ja huomasi paikalla olleen väkijoukon odottamassa häntä. Hän tiesi heti, mistä on kyse.
– Vitut tästä, Gandolfini sanoi välittömästi ja poistui asunnosta.
Sitä ennen Gandolfinin perään ehdittiin huutaa: ”Jimmy, Jimmy.” Gandolfini sanoi Albrechtille sen jälkeen: ”Anna minulle potkut.”
– Sen tarkoituksena oli saada hänet vieroitukseen. Meillä oli siihen mennessä ollut paljon riitaa, ja ideana oli kutsua Jimmy kylään, jotta voisimme puhua asioista ja tavallaan puhdistaa ilmaa, Albrecht kertoi.
Sarjassa näytelleen Steven Van Zandtin mukaan Gandolfini aikoi lopettaa sarjassa näyttelemisen lähes päivittäin.
– Hän luultavasti lopetti sarjassa näyttelemisen joka toinen päivä. Ehkä joka päivä, Van Zandt sanoi.
– Menimme joka toinen päivä baariin, ja meillä oli aina sama keskustelu. Otimme kännit ja hän sanoi: ”Olen kypsä. En voi enkä aio mennä takaisin.”
Van Zandtilla oli tähän vastaus valmiina.
– Ok, no sinuun luottaa siellä sata ihmistä.
– Ai niin, ai niin, ok, Gandolfini tuumi Van Zandtin mukaan.
Van Zandt kertoi Gandolfinin yleensä saapuneen töihin seuraavana päivänä. Joskus hän kuitenkin katosi. Van Zandtin mukaan tämä johtui paineista sarjan johtavana tähtenä.
Kaksiosainen dokumenttielokuva Wise Guy: David Chase and The Sopranos on katsottavissa Maxista. Alla traileri.
Lue myös: Tietovisa, osa 21: Sujuuko sinulta elokuvamaailman yleistieto? Testaa! – Episodi.fi
Lähde: EW