Killing Them Softly

GENRE , ENSI-ILTA 30.11.2012 TÄHDET

Uusiseelantilaisen Andrew Dominikin edellinen ohjaustyö Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta (2007) oli huikean komeasti kuvattu ja kerrottu lännenelokuva, joka nosti aloittelevan ohjaajan seuraavan tuotannon odotuksia ehkä hieman liiankin korkealle. George V. Higginsin vuonna 1974 julkaistuun Cogan’s Trade -romaaniin pohjautuva Killing Them Softly on draamallisesti kiehtova ja visuaalisesti tyylikäs rikostrilleri, joka ei aivan yllä sille asetettuihin viiden tähden odotuksiin.

Frankie (Scoot McNairy) ja Russell (Ben Mendelsohn) ovat pikkurikollisia, jotka päätyvät auttamaan Kurrena tunnettua hieman isompaa kihoa (Vincent Curatola) laittoman korttipelin ryöstössä. Kurre on keksinyt keinon päästä pälkähästä vyöryttämällä ryöstön syyn Markien (Ray Liotta) niskoille. Markie kun sattumoisin on ryöstänyt korttipelin rahat kerran aikaisemmin ja livahtanut kuin koira veräjästä – ainoastaan kerskuakseen teollaan myöhemmin.

Kaupungin rikollisjoukossa toimii sisäinen kuri ja järjestys, jota valvoo nimettömäksi jäävä, myös ei-rikollisella elämänalueella toimiva taho. Tämän tahon puhemiehenä nähdään Richard Jenkinsin esittämä mies, joka palkkaa Jackie Coganin (Brad Pitt), palkkatappajan, siivoamaan Frankien ja Russellin aikaansaaman sotkun.

Jackie ei ole täysin tunteeton tappaja, ja koska hän tuntee Kurren, paikalle tilataan Mickey (James Gandolfini) hoitamaan osa hommasta. Seuraa useita pitkiä avautumissessioita, joissa alkoholisoitunut ja selvästi eläkkeelle tehtävästään joutava Mickey purkaa tunteitaan turhautuneena kuuntelevalle Jackielle. Arvata saattaa, että lopulta Jackie joutuu siivoamaan koko sotkun itse.

Killing Them Softlyn vahvuus on Pittin esittämässä kovanaamaisessa Coganissa. Koska käsikirjoitus on haastava ja paikoitellen epätasainen, kokonaisuutta paikkaa karismaattinen Pitt, joka tekee jälleen kerran loistoroolin. Hänen vastinparinaan Jenkinsin nimettömästä hahmosta puolestaan huokuu paljon samaa kuin mitä nähtiin aikaisemmin tänä vuonna hänen roolissaan kauhuelokuvassa The Cabin In The Woods.

Aivan kuten Jesse Jamesin salamurha oli epätyypillinen western, on myös Killing Them Softly epätyypillinen gangsteridraama. Tarinan kuljetus on vahvasti dialogipainotteinen ja harmaan sävyillä pehmennetty, hidas. Sen toimintakohtaukset ovat joko hikistä tumpelointia ryöstötilanteessa tai karua, todellisen näköistä verileikkiä. Väkivaltaiset kohtaukset eivät ole miellyttävää katsottavaa, lukuunottamatta yhtä raakuudestaan huolimatta visuaalisesti kiehtovaa, äärimmäisellä hidastuksella kuvattua tappokohtausta, jossa auton lasien pirstaleet saavat aikaan kauniin ja yksityiskohtaisen efektin.

Elokuvan sisälle ei pääse suoraan sen hahmojen kautta, sillä on todella vaikeaa pitää heistä tai asettua heidän asemaansa. Katsoja jää siksi helposti kertomuksen ulkopuolelle ja Killing Them Softly onkin sisäistettävä muilla tavoin. Tämä onnistuu uppoutumalla runsaan dialogin, hahmojen välisten suhteiden selvittelyn ja yhteiskunnallisen satiirin muodostamaan kokonaisuuden verkkoon.

Rikosdraamana esitelty Killing Them Softly on nimittäin samalla satiiri Yhdysvaltojen rahanahneesta talouspolitiikasta. Elokuvan koko keston ajan televisiossa kuullaan Barack Obama pitämässä puheita kansakunnan tilasta ja taloudellisesta ahdingosta. Huolimatta Coganin asenteesta tapettaviaan kohtaan – hän haluaa tappaa heidät nätisti, “softly” – raha on lopulta tärkeintä. Elokuvan viimeiset hetket tekevätkin Killing Them Softlystä haastavaa katsottavaa tunteidensa vietäväksi joutuneelle katsojalle. Lempeäpuheisesta tappaja-Coganista kun alkaa elokuvan mittaan pitää ja lopussa tältä suhteelta vedetään matto jalkojen alta. Katsojan tunteita on huijattu. Dominikin piikki toimii.

 



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat