Johnny Depp näyttelijäkumppaneineen protestoi ohjaajansa erottamista – elokuvalla surkea vastaanotto

16.9.2015 10:25

Martin Amisin romaaniin perustuva London Fields on saanut ensi-iltansa Toronton kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Elokuvan vastaanotto on ollut pääosin varsin tyrmäävä, mikä saattaa johtua muun muassa siitä, että nähty elokuva ei ollut se, jota sen ohjaaja oli tekemässä.

New York Times kertoo ohjaaja Mathew Cullenin menettäneen projektin leikkausvaiheessa tuottaja Chris Hanleylle (Spring Breakers, American Psycho), joka teki elokuvasta jotain ihan muuta kuin ohjaaja oli tarkoittanut.

Cullen myös väittää, ettei ole saanut palkkiota työstään ja joutui laskut maksaakseen ottamaan tauon kesken tuotannon löytääkseen muita töitä. Hanley syyttää, että Cullen ei saanut toimitettua sovittua leikkausta ajallaan ja sanoo ohjaajan jo saaneen sovitun palkkion työstään.

Jossain vaiheessa Cullenin ja Hanleyn sanotaan leikanneen omia versioitaan elokuvasta yhtä aikaa. Ohjaaja yritti myös ottaa nimensä pois elokuvasta sen jälkeen, kun Hanley leikkasi arkistomateriaalia WTC:n iskuista ja ydinräjähdyksistä elokuvaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut DGA:n sääntöjen takia.

Elokuvan näyttelijät Billy Bob Thornton, Jim Sturgess, Amber Heard ja Johnny Depp ovat kaikki kirjoittaneet protestinsa Cullenin kohtelusta ja pyytävät tämän leikkauksen palauttamista.

London Fields on musiikkivideoita ohjanneen Cullenin debyyttiohjaus.

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa