Kello 21.00 TV:ssä: Todella hyvä sotaelokuva – päätähti sai ansaitusti Oscar-palkinnon

IMDb-arvosana on 7,4.

30.10.2022 15:04

Illalla esitetään televisiosta sotahistoriaa valottava elokuva Synkin hetki (2017).

Sotadraama kertoo Britannian pääministerin Winston Churchillin ansioista ja haasteista toisen maailmansodan partaalla. Hänen täytyy päättää, neuvotteleeko hän Adolf Hitlerin kanssa vai lähteekö sotaan. Suhteita täytyy hoitaa myös Yhdysvaltain kanssa.

Churchilliä esittää ansiokkaasti Gary Oldman. Hän näyttää käytännössä tunnistamattomalta maskeerauksen ansiosta. Oldman voitti roolistaan Oscar-palkinnon.

Episodin viiden tähden arvostelussa tuumittiin näin:

Synkin hetki on Oldmanin riemujuhlaa, mutta myös elokuvan kerronta pysyy hänen perässään. Wrightin visio ja tyyli ovat jatkuvasti läsnä, ja elokuvan kaikki elementit tukevat toisiaan täydellisesti. Lopputuloksesta huomaa, että kerrankin on ollut aikaa harjoitella ennen kuvauksia: jopa kuukausi, mikäli elokuvan tekijöitä on uskominen.”

Elokuva on myös Netflixissä, Prime Videossa, HBO Maxissa, Elisa Viihde Viaplayssa ja Ruutu Plussassa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Su 30.10.2022 klo 21.00, TV5
  • Ti 01.11.2022 klo 00.35, TV5

Lue myös: Nyt Disney Plussassa: Mullistava rikossarja toi paljon uutta – edelleen todella kovaa settiä! – Episodi.fi

YouTube video

Aiheeseen liittyviä elokuvia