The Hitman’s Bodyguard

GENRE , ENSI-ILTA 18.08.2017 TÄHDET

Tutunoloisen toimintaelokuvan parasta antia on sen sisäpiirivitsimäinen parodiaulottuvuus.

Kalifornian elokuva-alan imigranteilla ja etätyöläisillä ei ole helppoa. Monasti he saavat ensihollytöikseen epämääräisiä jatko-osia, joissa ohjaajan rooli lienee lähinnä toimia yleisassarina. Patrick Hughes lunasti paikkansa Losin koneeseen pätevällä uusaussilänkkärillä Red Hill, joka osoitti, että hän hallitsee tiiviin ja suoraviivaisen kuvakerronnan.

Sen seurauksena tarjoutui niinkin tiukka haaste kuin Expendables 3, joka menestyi heikoimmin jyrkässä syöksylaskussa olevan sarjan historiassa, joten tuomio oli selvä. Sama reitti kuin muillakin kylmenneillä ohjaajilla.

Siihen nähden voidaan pitää yllätyksenä uutukaisen korkeahkoa profiilia. Vaikka Ryan Reynolds, Gary Oldman ja Samuel L. Jackson ovat epäilemättä ottaneet harha-askeliakin urallaan, heitä voidaan edelleen pitää vahvoina A-listalaisina.

Juonikudelma tarjoaa runsaasti sitä, mikä sopii siististi sovinnaiseen genrekaavaan. Diktaattori, Haagin oikeus, todistaja ja turvamies. Mahdollisimman paljon tarpeeksi epäuskottavia tekosyitä suurilta osin toimiville kaahaus- sekä mättöjaksoille. Huumori valetaan sekaan lyhytlauseina. Meno maistuu ja välkkyy niin tutunoloisena, että se ei paljoa tunteita nostata.

Toimivinta antia edustaa parodiallinen ulottuvuus. Ei ole aivan tuiki tavallista, että menestyneestä elokuvasta pilaillaan vasta neljännesvuosisata myöhemmin. Julistetta myöten oiva ratkaisu. Reynoldsin ja Jacksonin yhteiskohtaukset sähköistyvät rivon tyylittömillä viitteillä Kevin Costnerin ja Whitney Houstonin himmentämään The Bodyguard -rainaan.

Alkuperäiselle uskollisena tummalle henkilölle roolittuvat hehkeät musanumerot tälläkin kertaa. Jacksonin epävireinen pseudohoustonmainen karaokevinkuna taatusti karkottaa torakatkin teatterista ja onnistuu silti hymyttämään. Muukin musatausta vonkuu karkeaa ivaa. Toimintaleffa, joka heittää peliin kuvien kuorrutukseksi niinkin sykähdyttäviä limakkeita kuin Lionel Ritchien Hello ja Journeyn I Want to Know what Love Is ansaitsee jo siitä tähtisadetta itselleen.

Naisroolit jäävät kaavamaisiksi. Salma Hayek epäsäröilee vastenmielisesti tekohauskana kiroilevana gansterisussuna. Eikä Elodie Yung sankarin ihailun kohteena pysty henkimään kuin nättejä perusilmeitä.

Jos aikoinaan koki kovan kohtalon ja joutui väkisin raahatuksi The Bodyguardiin, osaa taatusti arvostaa tätä menneisyyden tuskan vapahduksena. Ja jos taas säästyi siltä, kannattaa ennen tämän katselua vilkaista kyseisen filkan traileri, niin saa tästä enemmän irti.