Illan scifi on kestänyt todella hyvin ajan hammasta – lähes parasta antia 90-luvulta

IMDb-arvosana on 8,7.

Julkaistu:

Illan tv-tarjonnassa on scifi- ja toimintaelokuvaklassikko Matrix (1999). Se löytyy myös suoratoistopalvelusta Prime Video.

Tarina seuraa hakkeri Neoa, joka alkaa epäillä oman todellisuutensa olevan jotain muuta kuin miltä se näyttää. Vähitellen hän ajautuu kohti salaperäistä Morpheusta ja totuutta, joka ravistelee koko hänen käsitystään maailmasta.

Neo joutuu lopulta valinnan eteen. Ratkaisu vie hänet keskelle konfliktia, jossa todellisuuden luonne ja vapaan tahdon rajat asetetaan kyseenalaisiksi.

Elokuva uudisti toimintaelokuvien visuaalista tyyliä ja vaikutti vahvasti myöhempään digitaalisten tehosteiden kehitykseen. Se on säilynyt poikkeuksellisen ajattomana myös teknisen toteutuksensa osalta eikä tunnu vanhentuneelta vielä vuosikymmenien jälkeenkään.

Keanu Reeves riskeerasi elokuvassa henkensä. Kun hän puhuu klassiseen Nokia 8110 -kännykkäänsä Morpheukselle, hän kiipeää ikkunasta ulos talon kielekkeelle. Reeves teki stuntin itse, vaikka oli 34. kerroksessa, eikä hän käyttänyt edes turvaköysiä.

Carrie-Anne Moss laittoi niin ikään itsensä likoon. Hän teki itse kaikki Trinityn tekemät toimintatemput ainakin elokuvan alkutaistelussa. Avauskohtaus vaati puoli vuotta harjoittelua ja neljä päivää kuvaamista.

Elokuva oli aikoinaan jotain todellakin uutta. Sitä ylistettiin sen visuaalisesta tyylistä, tehosteista ja tarinasta. Se oli yhtä aikaa sekä viihdyttävä että ajatuksia herättävä kokemus katsojille.

Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 83 ja yleisömittari luvussa 85. Sivuston kriitikoiden konsensus kuuluu seuraavasti:

”Wachowskien mielikuvituksellisen vision ansiosta Matrix on taitavasti rakennettu yhdistelmä näyttävää toimintaa ja uraauurtavia erikoistehosteita.”

Metacritic-pisteet ovat luvussa 73. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Ke 20.5.2026 klo 21.00 · Kutonen
  • La 23.5.2026 klo 23.40 · Kutonen

Lue myös: Nyt suoratoistona: Tuttu paranormaali jengi palasi jatko-osassa – pääpahiksen näyttelijä raivostui kohtelustaan ja käveli teatterista ulos

Lue myös: Nyt suoratoistona: Yksi kaikkien aikojen ylistetyimmistä komedioista – lähes kaikki kohtaukset syntyivät improvisaation sävyttämänä

Youtube video

Lähde: WhatCulture