Jännitysdraama Everest tuodaan teattereihin sekä 3D:nä että IMAXina. Virallinen ensi-ilta nähtiin 72. Venetsian elokuvajuhlilla, jotka teos avasi 2. syyskuuta Palazzo del Cineman Sala Grandessa. Pääsy maineikkaan tapahtuman kunniapaikalle viestii, että kyseessä on enemmän kuin isojen poikien toimintaseikkailu tai perusdraama.
Everest kuvattiin kahdella mantereella, ja sekä Euroopassa että Aasiassa jouduttiin kamppailemaan äärimmäisissä olosuhteissa.
– Italian Dolomiiteilla sattui lumivyöryjä lähellä paikkaa, jossa kuvasimme. Työajankohta oli kuulemma lumisin 60 vuoteen. Meidän oli välillä muutettava suunnitelmia, poistuttava alueelta ja kuvattava muualla. Kun taas toinen tiimimme oli Everestillä taltioimassa täydennysmateriaalia, tuhoisa lumivyöry vei 16 sherpan hengen. Onneksi ryhmämme oli toisaalla onnettomuuden sattuessa, ohjaaja Baltasar Kormákur listasi läheltä piti -tilanteita Reykjavikin RVK Studiosin toimistossaan Stockfish-elokuvafestivaalin aikaan.
Ohjaaja näkee monia yhtäläisyyksiä siinä, miten luonto sanelee ihmisten toimintaehdot sekä hänen kotimaassaan että Nepalissa.
– Vaara liittyy erottamattomasti Nepaliin ja maan elinkeinoihin. Kuten meillä Islannissa lähdetään päivittäin merelle sen vaarat tuntien ja hyväksyen, jotta pyörät pyörivät isossa mittakaavassa, Nepalissa suhtaudutaan samalla tavalla vuoriin. Everest on matkailun myötä tärkein tulonlähde koko maalle, ja töihin mennään, vaikka siinä on riskinsä.
Joka vuosi yli 300 kiipeilijää pyrkii Everestille reittiä, jonka osoittivat Sir Edmund Hillary ja sherpa Tenzing Norgay vuonna 1953. Kunkin kiipeilijän on maksettava Everestin valloitusyrityksestä erilaisina kuluina noin 50 000 dollaria. Avustajiksi tarvitaan ainakin kaksi paikallista opasta ja silti matka on vaarallinen. Riskejä lisäävät vähähappisen ilman ohella äärimmäiset lämmön ja sään vaihtelut sekä lumivyöryt.
Paikallisille vaarat moninkertaistuvat – kukin sherpa joutuu kulkemaan hengenvaarallisen reitin jopa 30–40 kertaa kiipeilykauden aikana.
Realiteetit kasvoivat tärkeäksi tekijäksi Kormákurin työprosessissa.
– Alunperin Everestissä kiehtoi asetelma ihminen vastaan luonto. Sellainen vetoaa minuun henkilökohtaisesti. Luonnonvoimissa on jotain perustavanlaatuista imua. Kotipuolessa hevoset ja vuoret ovat minulle arkea – luonnossa tajuaa mikä pohjimmiltaan on miehiään. Se laittaa asiat mittakaavaan: kuinka voimaton loppujen lopuksi on luonnon mahtavuuden ja maailmankaikkeuden koon rinnalla. Sen ymmärtäminen saa nöyrtymään hyvällä tavalla. Sama tausta oli elokuvassani Syvyys.
Everestissä ohjaajaa pohditutti myös luonnon kaupallistaminen.
– En tarkoita, etteivätkö ihmiset saisi hyötyä luontomatkailusta, mutta sen suhteen olisi oltava erityisen harkitsevainen. Luontoa on paitsi kunnioitettava terveellä tavalla, siihen on myös suhtauduttava varoen, sillä se ei aina toimi kuten oletamme. Kyseinen näkökulma luo tarinaan omanlaisensa tunnelman, toisin kuin jos vain kertoisimme näiden kavereiden kiipeämisestä vuorelle.
Kormákurin mukaan elokuvan kuvaamien vuoden 1996 tapahtumien jälkeen matkailu Everestillä on vain lisääntynyt. Sillä hän uskoo olevan omat kolkot seuruksensa.
– Vastaisuudessa joudumme kokemaan vieläkin isompia onnettomuuksia kuin tähän saakka. Vaikka tiedämme enemmän vaaroista kuin koskaan, siellä käy aina vain enemmän ihmisiä. Kun lumivyöry lähtee liikkeelle, ei ole mitään suojaa. Samoin ei ole turvaa, kun lumimyrsky iskee äkillisesti siellä ylhäällä eikä voi liikkua mihinkään. Näiden asioiden kertominen henkilökohtaisen tarinan ohella tuottaa minulle suurta tyydytystä.
Everest on islantilaisohjaajan uran suurin teos. 65 miljoonan dollarin budjetilla toteutetun draaman kuvasi Salvatore Totino, Ron Howardin luottamieheksi profiloitunut kamera-ammattilainen. Näyttelijäkaarti taas edustaa Hollywoodin kermaa Josh Brolinista Jake Gyllenhaaliin. Silti Kormákur lähti tekemään Everestiä kuin teatteriproduktiota, jollaisissa hän aloitti uransa niin näyttelijänä kuin ohjaajana.
– Yksi näyttelijöistä totesi kuvauksissa, että tuntui kuin olisimme olleet tekemässä jotain pikkufilmiä. Ilmapiiri näyttelijöiden kesken sekä näyttelijöiden ja ohjaajan välillä oli lämmin. Tunnelma olikin kuin näyttelijävetoisessa draamaelokuvassa – ei niinkään kuin toimintaleffassa tai trillerissä, Kormákur toteaa.
Projektia oli työstetty jo pitkään ennen kuin ohjaaja tuli mukaan. Hän sai silti vapaat kädet toteutukseen.
– Otettuani vastaan ohjaajan pestin kävimme Universalin kanssa keskusteluja erilaisista vaihtoehdoista, kuten Christian Balen kiinnittämisestä pääosaan. Olisi ollut helppoa rakentaa roolien miehitys yhden suuren tähden ympärille takaamaan hankkeen menestyminen lippuluukulla.
– Halusin kuitenkin sen sijaan näyttelijöiden muodostavan aidon tiimin, jollainen kiipeilyretkikuntakin oli. Autenttisuutta porukkaan toi esimerkiksi se, että amerikkalaisia henkilöitä näyttelevät amerikkalaiset ja uusiseelantilaista ennätyskiipeilijää Rob Hallia näyttelee australialainen Jason Clarke – hän oli maantieteellisesti minulle riittävän lähellä alkuperäistä.
Oleellista olikin löytää oikeanlainen ryhmä, jonka jäsenten kemiat sopivat yhteen. Ohjaajan mukaan liian usein näkee roolitettavan ihmisiä epäsopiviin osiin vain sen tähden, että tiettyjen tyyppien uskotaan myyvän paremmin.
– Päätimme valita toisen tien, ja sain rooleihin juuri ne henkilöt, jotka halusin. Vaikka osa ihmisistä, kuten Emily Watson, liittyi joukkoon vasta kuvausten jo alettua, olin hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Kaikki valinnat osoittautuivat oikeiksi pienimpiä rooleja myöten. Se vaati kuitenkin paljon työtä mutta onnistui lopulta. Muistan kuinka Fast & Furious 6:n ensi-illassa ahdistin Universalin kansainvälisen puolen pomon nurkkaan ja sain hänet vakuuttumaan ideastani nopeasti, sillä hän ei ilmeisesti halunnut pilata iltaansa pidempään asian kanssa, Kormákur nauraa.
Matti Komulainen, Reykjavik
Lue lisää Everest-elokuvasta Episodista 9/2015.