Menestyskirjan filmatisointi on täynnä viitteitä populaarikulttuuriin – ”Vain Steven Spielberg olisi voinut tehdä tämän leffan”

San Diegossa järjestettävä Comic-Con aloitti sarjakuva-alan messuina. Nykyään se on vuoden tärkein populaarikulttuurin näyttäytymis- ja promotointipaikka mediaan katsomatta. Peli-, elokuva-, musiikki- ja sarjakuvaviitteitä kuhisevan menestyskirjan filmatisointi sopii sinne kuin nenä päähän. 

6.4.2018 12:00

Warner Bros. -studio osti Ernest Clinen Ready Player One -kirjan oikeudet kustannussopimuksen allekirjoitusta seuranneena päivänä vuonna 2010, jo vuotta ennen kirjan julkaisua. Clinea inspiroivat tietysti nuoruudessa pelatut klassiset videopelit, mutta myös hieman yllättävä teos, Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas.

– Mieleeni juolahti ajatus: mitä jos Willy Wonka ei olisi makeistehtailija vaan videopelisuunnittelija ja järjestäisi kultaisen lipun metsästyksen isoimman peliluomuksensa sisällä? Minulla meni vuosia idean paperille saamiseen, mutta tuo oli lähtökohta, Cline paljastaa San Diegossa.

Cline kirjoitti jo varhaisessa vaiheessa ensimmäisen käsikirjoitusversion filmatisointia varten.

– Kirjoitin pari elokuvahahmotelmaa, kun molempien oikeudet oli myyty. Sovitin siis kirjaa ennen kuin se julkaistiin ja siitä tuli ilmiö. Kirjaa kirjoittaessani oli vapauttavaa, että en uskonut siitä koskaan tulevan elokuvaa, koska ajattelin mahdottomaksi saada lisenssioikeuksia kaikkiin populaarikulttuurin helmiin, joita sekoitin tarinaan kunnianosoituksena. Sitten tajusin, että minun oli itse sovitettava teos, jonka olin kirjoittanut mahdottomaksi filmatisoida!

Clinen avuksi astuivat Eric Eason ja Zak Penn. Clinen mukaan oleellista oli, että elokuvan tekemisestä kiinnostui ainut ihminen maailmassa, jolle se olisi mahdollista.

– Varsinainen työ alkoi, kun Steven Spielberg tuli kuvioon, Penn kertoo.

– Kävimme puolitoista vuotta läpi kaikkia kohtauksia, ja sain vähän väliä ottaa yhteyttä Ernieen, koska Steven otti esiin joitakin kirjan sivuja ja sanoi: ”Yritetään keksiä keino saada tämä takaisin mukaan.”

Näyttelijä Tye Sheridankin muistelee, millaista oli työskennellä Spielbergin kaltaisen legendan kanssa.

– Välillä, kun Steven sai jonkin uuden idean, sanoin ettemme ikinä saisi tarvittavia oikeuksia. Hän vain totesi, että ”Minäpä soitan heille, kyllä se järjestyy.”

– Steven voisi soittaa Englannin kuningattarelle! Penn puuskahtaa.

– Olinkin helpottunut, kun mukaan tulivat paljon kokeneemmat elokuvantekijät Zak ja Steven. Lisäksi molemmat ovat intohimoisia populaarikulttuurinörttejä, joten oli mukava tehdä tarinasta elokuvallista samalla tavalla ajattelevien tyyppien kanssa, Cline muistelee.

Kyseessä ei ollut Clinen ensimmäinen käsikirjoitus, joten avun tarve ei johtunut siitä, ettei hän olisi tiennyt miten homma toimii. Pennin mukaan kirjailija-käsikirjoittaja oli hyvä yhdistelmä, sillä umpikujassa hän voi pyytää apua kirjan asiantuntijalta, joka pystyi kehittämään ratkaisun kuin leffakäsikirjoittaja.

– Saatoimme kirjoittaa asioita uusiksi kuvauspaikalla.

Tye Sheridan esittää virtuaalimaailmaan piilotetun salaisuuden jäljille pääsevää, köyhistä oloista tulevaa Wade Wattsia. Tähän asti hänen näkyvin roolinsa on ollut viimeisimmän X-Men-elokuvan Cyclops. Hän uusii roolin marraskuussa ensi-iltansa saavassa Dark Phoenixissa.

– Joskus pari vuotta sitten sain käsiksen. En ollut lukenut kirjaa, mutta ajatus Steven Spielbergin virtuaalitodellisuusleffasta kiehtoi. Lähetin koe-esiintymisnauhani, ja agenttini totesi myöhemmin: ”Teit ihan hyvää työtä, mutta he taitavat etsiä jotain muuntyyppistä.”

– Sitten, muutaman viikon päästä sain uuden puhelun: ”Muistatko sen Spielberg-leffan?” Vastasin että joo, mitähän sille kuuluu. ”Hän näki sinut yhdessä trailerissa. Luulen, että hän haluaa uuden koe-esiintymisen!” ”Mikä traileri? Mud? Joe?” ”Ei, Scouts Guide to the Zombie Apocalypse.” Sheridan nauraa todeten, ettei zombeja vastaan taistelevista partiolaisista kertova teinikomedia välttämättä ole hänen parhaitaan.

– Sen tekeminen ei ollut maailman mukavin kokemus, mutta on hupaisaa, että se sai hänet harkitsemaan minua uudelleen. Sain kutsun tulla lukutilaisuuteen Olivian kanssa ja totesin sen jälkeen agentilleni, että homma taisi tyssätä siihen.

– Hän oli ihan paska koe-esiintymisessä, Olivia Cooke komppaa ja Sheridan nyökyttelee.

– Olin kamala. Kävin välillä oksentamassa ja sopersin Stevenille kuinka kiitollinen olin kaikista hänen elokuvistaan, sillä ilman E.T:tä en olisi sama ihminen. Kun sain roolin, minua nolotti, että olin heittäytynyt niin sentimentaaliseksi, hän vitsailee.

– Mutta oli toteutunut unelma työskennellä hänen kanssaan päivittäin. Hän ei ole enää maailman nuorin kaveri, mutta hän on työn touhussa 12 tuntia päivässä. Hänen mielensä raksuttaa valtavalla energialla, joka leviää koko ryhmään. Hän on kuin intohimoinen nuori kundi, ja on inspiroivaa nähdä sellaista jossakussa niin menestyneessä.

Cooken mielestä jo käsikirjoitus oli puhdasta seikkailua, mutta legendaarinen ohjaaja kruunasi kaiken.

– Lapsena voi sanoa, että ”Haluan isona olla näyttelijä ja työskennellä Steven Spielbergin kanssa.” Tuntuu absurdilta, että niin voi käydä! Sitten luin kirjan enkä voi käsittää, miten Ernie pystyi keksimään sellaisen maailman, joka on niin outo mutta silti niin pelottavalla tavalla tutun oloinen – jopa silloin, kun Obama oli vielä presidentti.

Ben Mendelsohn kertoo Sheridanin tapaan olleensa äärettömän hermostunut, kun hänet kutsuttiin tapaamaan ”pomoa”.

– Minun oli vaikea edes katsoa häntä silmiin, mutta lopulta rentouduin ja sitten hän sanoi: ”Ole paha.” ”Ole paha, jota voi ymmärtää. Ole korporaatiotason paha, tarpeellinen paha. Ole kulutusyhteiskunnan paha ja saat TJ Millerin vierellesi.” Ja tässä sitä ollaan.

TJ Miller sentään tunsi Spielbergin entuudestaan, ja tämä oli kehottanut häntä tekemään Firman pikkujoulut -komedian laajennukseksi pikkurooleista ja tv-sarjoista.

– Se ei oikein iskenyt. En ajatellut, että ”Tämä on reitti Steven Spielbergin ohjaukseen.”

Niin vain kuitenkin kävi, kun Pikkujoulujen kuvausten aikaan häneltä alettiin kysyä aikatauluista sen jälkeen.

– Steven ei kysy haluatko elokuvaan. Jos hän päättää, että olet mukana, olet mukana. Hyppäsin kyytiin ja Zak oli kynäillyt tämän hauskan hahmon, jonka pohjalta sain improvisoida. Se kuuluu pakettiin, kun minut palkkaa. Sain heittää omaa läppää, kunhan pysyin uskollisena leffan sävylle. Vaimoni kutsuu elokuvaa eeppiseksi. Valitettavasti se tarkoittaa, että huumorin kanssa on oltava hienovaraisempi, tai porukka kysyy kuka on tuo tyyppi, joka pilaa koko homman.

Hetken mietittyään Miller jatkaa:

– Pilaanhan minä sen kuitenkin, ja haluan nimeni tunnettavan maailmanlaajuisesti. Spielbergin ura on jättihirviö, mutta hän on hyvin avoin improvisoinnille. Leffa oli vaikeaa, koska muut ovat ison osan ajasta myös tulevaisuuden tosimaailmassa, mutta minä olen käytännössä olemassa vain sen pelimaailmassa. Eli yhdessä näytellessämme meillä oli kamerakypärät sekä asut ja naama täynnä täpliä. Pointillistisena taideteoksena yritän sitten näytellä, kun maailman isoin ohjaaja pyörii ympärilläni mutisten ”Hmm, joo, hyvä…” Se oli surrealistista, mutta Ernie on oikeassa: vain Steven Spielberg olisi voinut tehdä tämän leffan.

Kuvauksissa käytetty tekniikka olikin uusinta uutta. Panelistit kertovat Spielbergin opiskelleen liikkeen- ja hahmonkaappausta James Cameronin kanssa, kun tämä oli tekemässä Avataria. Näyttelijöiden mukaan green screen -huoneessa kuvatun kohtauksen jälkeen Spielbergillä saattoi viidessä minuutissa olla tehtynä versio, jossa tila ja hahmot olivat sellaisia kuin ne olisivat valmiissa elokuvassa. Näin hän näki heti tarvittiinko vielä uudelleenkuvaus jonkin kuvakulman tai yksityiskohdan korjaamiseksi.

Silti Mendelsohn kutsuu Spielbergiä näyttelijäohjaajaksi.

– Hän kiinnittää huomiota suoritukseen. Hän katsoo kuvauksissa näyttelijöiden kasvoja, ei kameran kuvaa tai tietokoneruutuja. Hän saa irti parhaan mahdollisen roolisuorituksen ja fiksaa teknisen puolen myöhemmin. Säälin ohjaajaa, joka saa käytettäväkseen tällaista tekniikka tietämättä mitä tehdä. Steven saattoi muokata edellisen kohtauksen valmiiksi samalla, kun seuraavan kuvauksia valmisteltiin.

Sheridanin mukaan Oasis-tietokonemaailman sisällä tapahtuvia kohtauksia varten he viettivät seitsemästä kahdeksaan viikkoa liikkeenkaappausstudiolla. Tekniikassa on hänen mukaansa paljon aikaa säästäviä puolia verrattuna perinteiseen elokuvantekemiseen.

– Näyttelijän kannalta oli hyvä, että Steven pystyi käyttämään mieluista suoritusta monella tavalla monesta eri kuvakulmasta. Ei enää tarvinnut ensin ottaa yleiskuvaa ja sitten tehdä samaa uudelleen lähikuvia varten.

Cooke vertaa kokemusta teatterissa esiintymiseen, kun samaa kohtausta ei tehdä monta kertaa putkeen. Tosin Spielberg ei muutenkaan harrasta useampia ottoja, ellei niille ole tarvetta. Miller muistuttaa näyttelijätovereitaan siitä, kuinka Spielberg huomioi näyttelemistä tekniikan keskellä.

– Steven joutui pari kertaa huomauttamaan meille, että tietokonehahmo näyttää meiltä. Ei miltään tuntemaltamme tietokonepeliltä. Muistatteko kuinka hän hoki: ”Tehkää huono suoritus ja hahmonne tekee oikeasti huonon suorituksen?”

– Olen tehnyt sen verran Marvel-elokuvia, että tiedän tämän mittakaavan leffan voivan viedä yli sata päivää. Spielberg teki tämän käsittääkseni 67:ssä. Jamesilta taisi mennä seitsemän vuotta…

Zak Penniin teki vaikutuksen Ernie Clinen tietämys populaarikulttuurista.

– Mitä tapahtui Ritari Ässän kolmannessa jaksossa? Ernie tietää. Mitä Steven Spielberg teki tiistaina vuonna 1981? Ernie tietää. Saatoimme kysyä Stevenilta onko jotain mitä kukaan ei tiedä, ja hän sanoi jotain tyyliin: ”Ehkä se, että kuvasin yhtenä päivänä Scarfacen second unitissa.” Me kysyimme Ernieltä: ”Missä elokuvassa Steven…” ja hän vastaa: ”Scarfacessa.”

Kaikilla tietämys ei ollut samalla tasolla. Penn kertoo, kuinka ”untuvikkoja” jouduttiin auttamaan.

– Minä, Ernie ja Ben olemme samaa sukupolvea, ja oli ihan ymmärrettävää, että TJ ja etenkin Tye ja Olivia eivät tunteneet jotain 80-luvun yhden hitin ihmettä ja videota, joka pyöri MTV:llä vuonna 1987. Mutta oli kyllä outoa, kun välillä kysyimme olitteko nähneet sitä ja sitä, ja tajusimme, ettette olleet silloin vielä syntyneetkään!
Muisto saa Sheridanin nauramaan.

– Muistatko, kun sinun ja Stevenin piti opettaa minulle kuinka Atari-peliohjainta käytetään.

– Aivan, sekin vielä! Mutta miksi Tyen pitäisi tuntea jokin vanha joystick? Minulla on edelleen Atari 2600. Erniellä on varmaan myös. En yhtään ihmettelisi, vaikka sinulla olisi sellainen mukanasi.

– Kotona on vintage-laite, Cline myöntää. – Kun ensimmäistä kertaa tapasin X-Men: Apocalypsessa näytelleen Tyen, jutustelin hänen kanssaan, että Zak on myös tehnyt X-Men-leffoja. Tye vastasi, että ”Joo, niitä vanhoja”. Minä järkytyin, sillä puhuimme 90-luvun lopun elokuvista. Eivät ne nyt niin vanhoja ole!

Vuonna 1981 syntynyt TJ Miller puuttuu puheeseen.

– Tuo on kiinnostavaa, sillä yksi syistä sille, että rakastan Ready Player One -kirjaa, on se, että teoriani mukaan kulttuurin kehitys pysähtyi 1980-luvulla. Silloin alettiin samplata ja remixata ja yhtäkkiä uuden luomiseen tarvittavat rakennuspalikat olivat jo olemassa. Uutta ei enää välttämättä tarvinnut itse keksiä. Vielä vähän aikaa sitten olisimme voineet kysyä, onko joku nykynuori nähnyt Ghostbustersin ja päivitelleet ”Et vai, katso ihmeessä, se on loistava”. Nyt saamme vastaukseksi: ”Kumpaa tarkoitat?”. Kaikki tehdään uusiksi.

– Tämä elokuva rakentaa viitteineen siltaa tähän päivään, sillä se on äärimmäinen kasari-remix. Se kierrättää kaikenlaista kulttuuria, erityisesti populaarikulttuuria, ja ihmiset kaivavat leffan nähtyään esiin siinä mainittuja juttuja.

Esimerkiksi Miller nostaa oman, käytännössä vain Oasis-identiteettinä olemassa olevan i-R0k-hahmonsa.

– Rakastin nuorena Star Warsia. Kun tajusin, että hahmoni on tavallaan palkkionmetsästäjä, laitoin hänet ottamaan mallia kaikkien aikojen scifi-palkkionmetsästäjästä, Boba Fettista. Boba Fettin kanavointi oli sekä helppoa että vaikeaa, koska hänellä taitaa olla viisi riviä dialogia koko trilogiassa. Niinpä nörttäsin täysillä niiden muutaman tekstirivin kanssa, mutta yritin tehdä siitä hauskaa, koska olen koomikko enkä vakavasti otettava näyttelijä, kuten muut tässä huoneessa, piru heidät periköön.

– Vaikka Disney tai Star Wars eivät korostu elokuvassa, ne ovat osa sitä, sen aikaa ja kulttuuria. Mielestäni kirjasta välittyy idea, että kaikki kulttuuri on kosketuksissa kaikkeen. Me ajattelemme asioita tietyllä tavalla, koska Paluu tulevaisuuteen tai Indiana Jones tai Akira ovat olleet osa elämäämme, Miller kuittaa.

Teksti Kirpi Uimonen, San Diego

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia