Vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Tiptoes on monella tapaa hämmentävä elokuva. Matthew Brightin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa Matthew McConaughey ja Kate Beckinsale näyttelevät pariskuntaa, joka on saamassa lapsen. McConaugheyn hahmo on kuitenkin pimittänyt puolisoltaan jotain: hän tulee lyhytkasvuisten suvusta ja hänellä on lyhytkasvuinen kaksoisveli – jota näyttelee Gary Oldman.
Toisin kuin esim. elokuvan traileri saattaa antaa ymmärtää, tämä ei ole jokin outo sketsi vaan oikea draamaelokuva.
Elokuvassa esiintyy lukuisia lyhytkasvuisia näyttelijöitä, kuten Game of Thrones -tähti Peter Dinklage, mutta McConaugheyn veljen, Rolfen, rooli päätettiin antaa nimekkäälle Oldmanille. Ratkaisu oli vähintäänkin ongelmallinen. Oldman kävelee polvillaan koko elokuvan ajan, ja tarkkanäköinen katsoja saattaa pariinkin otteeseen huomata Oldmanin omat jalat kuvan alareunassa. Näytelläkseen McConaugheyn hahmon veljeä, teki Oldman päätöksen imitoida tämän tunnistettavaa aksenttia.
Kate Beckinsale, joka oli vastikään nähty Michael Bayn Pearl Harbor -elokuvassa, suostui tiputtamaan miljoonien dollarien palkkionsa SAG:n minimipalkkioon Tiptoesia varten. Tähän sisältyi kuitenkin yksi ehto: Beckinsale halusi hahmonsa käyttävän näyttelijän omaa “onnenpipoa.” Ohjaaja Bright suostui Beckinsalen vaatimukseen tajuamatta, millaisen sotkun se tulisi aiheuttamaan.
Ensimmäisenä kuvauspäivänä elokuvan rahoittaneen John Langleyn vaimo vieraili kuvauspaikalla ja ilmoitti Brightille haluavansa eroon Beckinsalen piposta. Bright kieltäytyi tottelemasta, selittäen Beckinsalen olevan mukana tämän päähineen ansiosta.
Bright menetti tuottajien tuen, ja ohjaajan mukaan Langley aiheutti tämän jälkeen ongelmia ja kaaosta kuvauspaikalla. Brightin mukaan tuotanto muuttui painajaiseksi.
Brightin versio elokuvasta oli alun perin 150-minuuttinen. Tässä vaiheessa Langleyt erottivat ohjaajan ja leikkasivat elokuvasta katsojaystävällisemmän 90-minuuttisen version.
Gary Oldman on sanonut tehneensä elokuvan epätoivosta. Tiptoesin tullessa vastaan hän oli vasta eronnut, Hollywoodissa asuva tyhjätaskuinen yksinhuoltaja, joka ei ollut saanut töitä lähes kahteen vuoteen. Näyttelijä myöntää, että Tiptoesin toteutuminen on osittain hänen syytään, sillä ilman hänen nimeään projektille tuskin olisi näytetty vihreää valoa. Oldman ei ole koskaan nähnyt lopullista elokuvaa.
Peter Dinklage on puolustanut Brightin 150-minuuttista versiota, eikä pitänyt Oldmanin roolia lyhytkasvuisena varsinaisesti ongelmallisena, sillä “hän on Gary Oldman. Hän voi tehdä mitä haluaa.”
Vuonna 2004 ohjaaja Bright kutsuttiin elokuvan tiimoilta Sundance-elokuvafestivaaleille, jossa hän hyökkäsi kovasanaisesti elokuvan tuottajia vastaan. Aikanaan levinneen tarinan mukaan Bright olisi jouduttu repimään lavalta, mutta ohjaaja kieltää näin tapahtuneen.
Tiptoes jäi Brightin viimeiseksi elokuvaksi.
Lähde: Yahoo, Slash Film