Nyt palataan klassikon alkujuurille – West Side Story on amerikkalaisen kulttuurin symboli

Moni suomalainenkin tuntee vuonna 1961 ilmestyneen West Side Story -musikaalielokuvan. Kaikki eivät kuitenkaan ole tietoisia siitä, että se aloitti matkansa maailmanlaajuiseksi klassikoksi Broadway-teatterikadulla vuonna 1957. Siitä on tullut amerikkalaisen kulttuurin symboli, joka on kuitenkin sovitettavissa erilaisiin ympäristöihin ja aikakausiin kaikkialla maailmassa. Nyt Steven Spielberg kertoo, miksi aika oli kypsä uudelle elokuvaversiolle alkuperäisestä musikaalista.

14.12.2021 08:30

Ennen kuin ohjaaja-koreografi Jerome Robbinsin, säveltäjä Leonard Bernsteinin, sanoittaja Stephen Sondheimin ja käsikirjoittaja Arthur Laurentsin West Side Story aloitti ensimmäisen, 732 näytöstä kestävän putkensa Broadwayn Winter Garden -teatterissa 26. syyskuuta 1957, Robbins ja Bernstein olivat hioneet tarinaa vuodesta 1949 lähtien. Aluksi tarinan konflikti oli katolisen irlantilaisperheen ja juutalaisperheen välinen.

Kun Robbins ja Bernstein tapasivat Laurentsin vuonna 1955, tämä ehdotti kahden nuorisojengin välienselvittelyä. Toinen koostuisi vastikään saapuneista puertoricolaisista ja toinen työväenluokkaisista eurooppalaissiirtolaisten jälkeläisistä. Projekti alkoi saada muotoa, ja vaikka rahoituksen haku oli hankalaa, esitys avasi muutaman koenäytöksen jälkeen kovasti kehuttuna. Robbins ja lavastaja Oliver Smith voittivat Tony-palkinnot.

Leonard Bernsteinin pojan, Alexander Bernsteinin mukaan se ei kuitenkaan ollut jättihitti.

– Se tapahtui vasta kolme ja puoli vuotta myöhemmin, kun elokuva ilmestyi.

Robert Wisen ja Jerome Robbinsin vuoden 1961 megamenestys voitti kymmenen Oscaria.

Bernsteinin tytär Jamie Bernstein laskee, että elokuvan jälkeen musikaali on tehty uusiksi neljästi pelkästään Broadwaylla ja siitä lukemattomia versioita kaikkialla maailmassa, punk rock -versio, monologi ja jopa tuotanto Milanon La Scala -oopperatalossa.

Jo vuosia sitten Hollywoodissa ja Broadwaylla alkoi kiertää huhu, että elokuvan mestari Steven Spielberg oli kiinnostunut musikaalin uudesta sovittamisesta valkokankaille.

– Vanhempani rakastivat musiikkia ja äitini soitti pianoa, Spielberg kertoo. – Siskojeni kanssa kuuntelin hänen klassisen musiikin soittoaan. Luulen, että se yhdistettynä loputtomaan haluuni ymmärtää kaiken elokuvan tekemisestä sai minut keräämään elokuvien soundtrack-levyjä jo kymmenkesäisenä.

– En ole varma kuka hankki West Side Story -levyn tai olivatko vanhempani ostaneet Broadway-tallenteen jo ennen elokuvan ilmestymistä, mutta rakastuin siihen ensikuulemalta. Osasin lapsena kaikki sen laulut ulkoa ja lauloinkin niitä niin, että perheeltäni loppui kärsivällisyys. Jotenkin on aina tuntunut vääjäämättömältä, että jossain vaiheessa tekisin jotain sen puitteissa.

Hiljaa hyvä tulee

Samaan aikaan Broadway-tuottaja Kevin McCollum (Rent, In the Heights) oli myös kiinnostunut tuottamaan uutta elokuvaversiota. McCollum esitti itseään Spielbergin tuottamassa tv-sarjassa Smash ja he tapasivat sen kuvauksissa vuonna 2012. Puhe kääntyi West Side Storyyn.

Spielbergin into tehdä uusi versio vain kasvoi. Hän otti yhteyttä yhteistyökumppaniinsa Tony Kushneriin, joka oli juuri käsikirjoittanut Spielbergin Lincolnin ja sitä edeltäneen Münchenin.

– Minua liikutti kuinka monta nykyhetken ongelmaa Steven tunsi voivansa käsitellä 60-vuotta vanhan klassikon kautta. Liikutti ja huolestutti, hyvällä tavalla, sillä rasismi, muukalaisviha, kolonialismin perintö, köyhyys, kaikki ne asiat, jotka aikoinaan vaikuttivat musikaalin syntyyn, ovat edelleen osa maailmaamme. Olimme molemmat sitä mieltä, että rakkaudestamme ja kunnioituksestamme musikaalia kohtaan pystyisimme keksimään uusia ja kiinnostavia tapoja tuoda tarina ja laulut tähän päivään, käsikirjoittaja toteaa.

West Side Story on sekä vakiintunut että ikinuori. Se puhuu edelleen totta rakkaudesta, elämästä ja kuolemasta. Se nelikko [Leonard Bernstein, Arthur Laurents, Jerome Robbins, Stephen Sondheim] loi teatterin mestariteoksen, joka määritteli uusiksi Broadway-musikaalin. Ymmärsimme, ettei sellaista ainutlaatuisuutta voi toistaa, mutta toivoimme voivamme yhtä aikaa kunnioittaa merkkipaalua ja samalla kanavoida sen energiaa johonkin uuteen ja tuoreeseen, Spielberg myötäilee.

Arthur Laurents oli kuollut vuonna 2011, mutta hänen perikuntaansa edustava David Saint ei nähnyt uudelle visiolle mitään estettä puhuessaan McCollumin kanssa.

Ansel Elgort (Tony) ja Rachel Zegler (Maria).

– Arthur sanoi aina, ettei musikaalisovitusta varten tarvita teatteriasiantuntijaa vaan elokuvanero. Hän sanoi, että käsikirjoittajan pitäisi ymmärtää sisältö, ei ulkoisia puitteita. Kokki, joka tekee kakusta herkullisen kuorrutuksen kopioimisen sijaan. Kun kuulin Steven Spielbergin kiinnostuksesta, totesin, että se ehto ainakin täyttyy.

Projekti kuitenkin hautautui tekijöiden muiden kiireiden alle. Muutamia vuosia myöhemmin McCallumilla oli tapaaminen Twentieth Century Foxin silloisen tuotantopäällikkö Emma Wattsin kanssa. Hän otti puheeksi West Side Storyn, mutta Watts epäili, että oikeuksien kanssa voisi olla ongelmia.

– Sanoin: ”Jos saat minulle Steven Spielbergin langan päähän, olen varma, että saan oikeudet järjestettyä”. Seuraavana päivänä puhelin soi…, McCallum myhäilee.

Rakkauden tragedia

Saatuaan valmiiksi The Post -elokuvan (2017) Spielberg tunsi ajan kypsäksi ryhtyä ajamaan West Side Storya. Vaikka kaikki oli vielä alkuvaiheissaan, ohjaajan visio alkoi tarkentua.

– Emme halunneet korjata mitään, mikä ei ollut rikki, mutta halusimme oikeuttaa halumme kertoa tarina uudelleen, Spielberg toteaa. – Yksi tärkeimmistä tekijöistä oli näyttelijäkaarti. Lavalla harva näyttelijä on ollut latino, vuoden 1961 versiossa he olivat kolmekymppisiä ja monet puertoricolaisia esittävät olivat valkoihoisia. Halusin autenttisen miehityksen, Sharksien tytöistä ja pojista sataprosenttisen latinalaisamerikkalaisia ja kaikista nuoria.

Ohjaaja halusi myös tarkentaa jengien kilpailuaseman kontekstia ja maisemaa.

– Samat purkupallot murskasivat kummankin porukan alueita, kun kokonaisia naapurustoja pistettiin maan tasalle ja yhteisöjä hajotettiin. Sekä Jets- että Sharks-jengin nuoret kohtasivat saman muutoksen, he taistelivat silmiensä edessä häviävän alueen hallinnasta.

1950-luvulla New Yorkin kaupunginsuunnitteluviraston johtaja Robert Moses määräsi kokonaisten kaupunginosien jyräämisen Broadwayn ja Hudson-joen välistä tarkoituksena rakentaa Lincoln Center ja Fordham-yliopisto sekä lukuisia muita julkisia projekteja. Alueisiin kuuluivat Lincoln Square, jota asuttivat 1800-luvulla Euroopasta saapuneet suvut, ja San Juan Hill, jossa asuivat toisen maailmansodan jälkeen Puerto Ricosta massoittaan saapuneet siirtolaiset.

Muutoksen historiaa ja asukkaiden uudelleen sijoittamista tutkinut Kushner siirsi autioituvat ja raunioituvat maisemat osaksi elokuvaa ja sen hahmojen motivaatioiden taustaksi. Yhdistämisen sijaan muutos lisää nuorisoryhmien välistä jännitettä.

– Tarina on yhtä aikaa iso ja poliittinen sekä yksityinen ja henkilökohtainen. Kahden nuoren syvä rakkaus jää sitä ympäröivän ison maailman alle. Tarinassa on varoitus: rasismi, nationalismi ja köyhyys murentavat demokratiaa, ja jos niihin ei reagoida, ne tuhoavat yhteiskuntaa koossa pitäviä siteitä, Kushner summaa löytöjään.

– Sanotaan, että rakkaus on vastaus, joka voi muuttaa maailmaa ja sen pahantahtoisia voimia, mutta oikeasti rakkaus ei lyhyellä tähtäimellä pysty kukistamaan kaikkia välittömiä vaaroja. Vihan edessä rakkaus on vaarassa, se on West Side Storyn tragedia.

Latinoja maailman joka kolkalta

Kunnianosoituksena ensimmäiselle elokuvalle yksi hahmoista rakennettiin uusiksi.

– Tony soitti minulle aikaisin aamulla ja kertoi puolisonsa Markin saaneen loistavan idean. ”Mitä jos apteekkari Doc olisi kuollut? Hänen liikkeensä olisi edelleen olemassa, mutta sitä pyörittäisi hänen puertoricolainen leskensä, ja pyydämme rooliin Rita Morenoa?” Spielberg muistelee.

– Minusta se oli loistava ajatus, ja niin käynnistyi keskustelu Ritan kanssa. Hän ei lopulta vain esittänyt Valentinaa, hänestä tuli yksi elokuvan tuottajista.

Kushner kirjoitti hahmolle 25-sivuisen taustatarinan.

– Se oli kuin pienoisromaani, joka kertoo Valentinan nuoruudesta Puerto Ricossa, muuton New Yorkiin ja kellariasunnon vuokraamisen päähenkilö Tonylle. Kuvittelin mielessäni eeppisen minisarjan, tähtenään Rita Moreno.

Muitakin taustamuutoksia tehtiin. Arthur Laurentsin Tony oli lähtökohtaisesti hyvätapainen nuori, joka yrittää pysyä kaidalla polulla jengiyhteyksistään huolimatta. Uutuudessa muutoksen taustalla on tuore vapautuminen vankilasta.

Kun tekijäporukka oli kasassa ja taustoituksen kunnossa, ryhdyttiin etsimään massiivista näyttelijäkaartia. Koe-esiintymiset käynnistyivät vuoden 2018 alussa, noin vuotta ennen kuvausten alkua.

– Sain Steveniltä kaikki työkalut, joita tarvitsin työhöni. Samalla sain hyvin tarkat ohjeet, kertoo roolituksesta vastannut Cindy Tolan. – Marían, Anitan, Bernardon, Chinon, kaikkien sharksien piti olla latinoja. Minun tehtäväni oli varmistaa neljä asiaa: että he osasivat laulaa, tanssia ja näytellä. Ja kameran piti rakastaa heitä. Käynnistimme maailmanlaajuisen etsinnän Australiaa myöten.

Tolan ryhmineen ilmoitti rooleja avoimeen hakuun erityisesti New Yorkissa, Floridassa, Californiassa, Puerto Ricossa ja muissa latinalaisen Amerikan maissa, pystytti paikallisia roolitustoimistoja satelliittiyhteyksien avulla ja levitti sanaa sosiaalisessa mediassa.

– Steven halusi meidän käyvän läpi aitoja teinejä. Muutamien näyttelijöiden tapauksessa he joutuivatkin pyytämään lomaa koulusta voidakseen osallistua kuvauksiin, Tolan kertoo.

Lopulta West Side Storyssa oli Schindlerin listaa lukuunottamatta enemmän näyttelijöitä kuin missään muussa Spielbergin elokuvassa. Peräti 50 nuorta esiintyjää tekee siinä valkokangasdebyyttinsä.

Myös Broadway osoittautui hyväksi kykyjen lähteeksi Jets- ja Sharks-rivejä täytettäessä. Spielberg ja McCollum konsultoivat käsikirjoitusta New Yorkin puertoricolaisia yhteisöjä pitkään tunteneita alan ihmisiä. Nuorena tanssijana alkuperäisen musikaalin koreografi Jerome Robbinsin kanssa työskennellyt Julio Monge totesi:

– Tosiasia oli, että alkuperäisen West Side Storyn aikaan ei juuri ollut koulutettuja puertoricolaisia tanssijoita, laulajia ja näyttelijöitä. Vielä vuonna 1989 olin yksi kahdesta tai kolmesta puertoricolaisesta tanssijasta Jerome Robbins’ Broadway -koosteshow’ssa. Olin jo tottunut siihen, mutta sitten aloin nähdä muutoksen merkkejä. Nyt on upeaa katsoa West Side Storyn kaltaista tuotantoa ja sen monia puertoricolaisia esiintyjiä!

Kuvat ja haastattelut: 20th Century Studios
Toimittanut Jouni Vikman

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia