Prime Videossa on nyt vampyyrileffa Veren vangit (1994).
Nuori toimittaja saa kuulla sanfranciscolaisessa hotellissa kertomuksen, joka on luokkaa uskomaton. Louis on vampyyri, ja hän paljastaa toimittajalle julman totuuden elämästään kuoleman jälkeen.
Louisin tarinassa kerrotaan Lestatista, hänen murhanhimoisesta opettajastaan ja kumppanistaan, joka muutti hänet tappajavampyyriksi. Edessä on verinen seikkailu läpi vuosisatojen aina nykypäivään asti.
Näyttelijöinä Brad Pitt, Tom Cruise, Kirsten Dunst, Antonio Banderas sekä Christian Slater. Ohjauksesta vastaa Neil Jordan.
Elokuvassa piti näytellä River Phoenix, mutta hän kuoli ennen kuvauksia. Christian Slater sai Daniel Malloyn roolin, ja hän lahjoitti 250 000 dollarin palkkansa kahdelle hyväntekeväisyysjärjestölle, joita Phoenix arvosti.
Leffassa nähdään kulmakarvoja nostattava hetki, kun Dunstin roolihahmo nojautuu Pittiä kohti ja ohikiitävän hetken suutelee tätä.
– Jep! Se oli ällöä. Voin myöntää sen. Se olisi ollut vielä karmivampaa, jos tämä 11-vuotias olisi pitänyt sitä mahtavana. Silloin mietityttäisi, että tuossa lapsessa on jotain vikaa, Dunst muisteli kohtausta Entertainment Todaylle vuonna 2019.
Vaikka Dunst on yrittänyt pyyhkiä hetkeä muististaan, hän piti työskentelystä Pittin ja Cruisen kanssa. Hän sanoi parivaljakon olleen todella mukava häntä kohtaan, ja kohdelleen näyttelijänalkua kuin pikkusiskoa.
Dunst myös harmitteli, ettei vastaavanlaisia elokuvia enää tehdä. Tunnelma kuvauksissa olikin ollut hänelle ainutlaatuista herkkua.
Cruise on muistanut näyttelijätärtä joka vuosi makealla joulupaketilla, sillä hän lähettää joka joulu lahjan Dunstille.
– Hän lähettää minulle kakun joka joulu. Kutsun sitä Cruise-kakuksi. Se on niin hyvää – kookoskakku, jossa on suklaalastuja, näyttelijätär hehkutti.
Dunst on jo aikuinen nainen, mutta Cruise ei ole luopunut vuosikausia kestäneestä perinteestä. Alla traileri.

Lähde: Metro, Star Pulse